torstai 30. tammikuuta 2014

Kiinalaasta uuttavuatta

Vietetään tai ollaan tavallaan jo vietetty toista päivää. Tip jätti yhteisen peittomme lämmön varmaan jo kohta neljän jäläkeen aloottamalla seremooniat ja ruokien asettelun pihatemppeleille. Mä jäin jäläkilämpöön vielä, mutta nousin jo ennen kuutta kumminki ku koko taloo tuntuu olevan hereellä ja pihalla paukkuu kaikenmaailman papatit ja suuremmat paukahroksekki. Pian sen jäläkehen ku olin aamuusen vöhöriääsen teeni juanu niin alakoo se ruakien takaasinkantaminen ja sitte saiki luvan perästä ruveta syämähän näitä justihin laitettuja ruakia. Ja hyviä ruakiahan nämon kaikkityynni. Ruaat on joka vuasi samammoosia, ainaki periaattees. Ja herelmiä piisaa syärä asti, niiton aiva liikaaki, jotta niitä saa pitää julukisestikki tariolla. Ja munkiillekki on tehty ruaat ja hakivat ne tuosta portin vierestä niinku joka vuasi tekevät. Ja jotaki muutaki munkiille ruukatahan lahajoottaa, yleensä joitaki tarpeellisia henkilökohtaasiaki tarvikkehia. Niinku saippuaa, pesuainehia ja muuta jota jokahinen päivittäänsä tarttoo, niinku oon maininnu, ei kirkko elikkäs temppeli saa valtiolta lantin lanttia vaan kerää tulonsa ihimisiltä näinä juhula-aikoona ja muutoonki. Ja kansan käsi on karttuusa. Ja eihän nämä ruaat turhuutehen mee, kaikki syärähän aikanaansa ja haittaako tua mitää jos joku herelmä kerkiää mennä piloolle? Kello lähentelöö yhyreksää ja moon jo ollu yli kolome tuntia hereellä. Ei tämä toki harvinaasta oo, toistuu joka vuasi ja alakuhun nousin heti ku Tipkin, mutten enää viitti nousta ihimettelemähän. Kaikki menöö totutun kaavan mukahan. Nyt pikkasta paremmat aamukaffit. Eileen taas kattelin paikallisen Tescon kaffitariontaa ja oli siä jonkisorttista suaratinkaffiaki, mutta paahto aiva tuntematoonta. Tais olla ranskalaasta tai vastaavaa. Onneksi on omat resitentit mukana ja saa nauttia kunnon kaffista. Jokus aattaa tiätääki jotta kaffi eioo mulle aiva merkityksetöön asia, ei varsinkaa sen vahavuus. Kakarakki oli noussu jo ennen viittä ja tuala ne ny nukkuu olohuaneen lattialla, olivat nukahtaneet kesken juamiensa. Sainki justihin tiätää jotta huamenis mennään Auyttanianiin (ei tainnu mennä läheskää oikeen) eli kumminki niille paikoolle josta kuningaskunta on saanu alakunsa joskus 1300-luvulla. Mielenkiintoonen paikka ja aina näköö jotaki uutta. Nyttuli niin palio häiriötekiöötä jotton paree panna kansi kiinni ja ruveta kaffittelemahan tämän munkin kera. Siis tipin velien joka munkkina läheeses temppelis. Nottei tuu väärinkäsityksiä. Naapuri haluaas ostaa meirän vanhan mopon ja tuli tuahon rahojensa kans, mutta sanoon jottei tuu kauppoja nualla summilla. Tuumakkohot viä. Sen mopon se kumminki haluaa. Aika tavaran kaupitteloo. Tua se ny potkii renkahia ja katteloo kovaa päälle... Käsken sen ehtoolla takaasin ja nostan pullon rommia pöyrälle ja alootamma kaupanteon. Uus vastaava maksaa siinä 1500€ ja tuo on vain kolomisen vuatta vanaha ja tosi hyvällä pirolla ollu. Mutta se kaupanteoosta. Jos ny lähtis kioskille lukemahan uutisia ja kuuntelemahan vaikka rario nostalkiaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

aamupäivää

ilimakki ainaki tilapäisesti lämmenny. Lupasivat kyllä viikonlopuksi piänen notkahruksen jonka jäläkeen pitääs oikiasti lämmetä. Viime yä oli ensimmäänen ku meilloli tuuletin päällä. Ilimastoontia ei eres tarvinnu harkitakkaa. Olin kaverin luona oikeen yäkyläs tuas lähellä ja siä me parannettiin tätäki valtakuntaa iltayän tunniille asti ja kylloli mukava päästellä oikeen kotomaan kiälellä totuuksia. Ja mukava ku ollaan jokseenki samoolla aaltopituuksilla. jutut menöö mukavasti yhteen, eikä meilloo ikäeroakaa ku kymmenisen vuatta. Oikeen mukava oli kylättely ja taatusti ei jää tämän reissun viimmeeseksi! Täälä kotona on alakanu valamistelut kiinalaasehen uutenvuatehen ja silloonhan laitetahan vainajille ruakia yllinkyllin ja ruakitahan lähitemppelin munkikki. Tipin toiseksi vanhin velii onki lähitemppelis munkkina, on ollu jo kymmeniä vuosia ja tulee sitte meille tekemään ne systeemit mitä asiaan kuuluu. pääpiirteettäin kuvio menee niin jotta ruoka annetaan aamulla aikaasin vainajille ja sitte kohtapuoliin elävät rupiaa niitä syämähän. Joskus muinoon tein virheen (ku en tiänny) syämällä etukätehen herelmiä ku niitoli niin raakasti pöyrällä… No, sain perehrytyksen asiahan ja moka eioo toistunu. Jotta sellaasia täälä touhatahan. mä tussaroon siinä sivus ja ajelen mopolla pitkin kyliä tai sitte nakuttelen tätä turhuutta esimerkiksi täälä kioskilla. Ja kuuntelen aiva loistavaa nostalkian nettirariota, tuloo justiin oikiammoosta musiikkia ja iliman mainoksia. jotta sellaasta. täältä tähän.

maanantai 27. tammikuuta 2014

tuos

kaverin ploki http://kimmonreissut.wordpress.com/category/2014-aasia/

muuten

jos joku oikiasti haluaa kattella kuina tosimies aasias touhuaa niin voi kattoa http://kimmonreissut.wordpress.com/category/2014-aasia/ sieltä sitte tarkemmin. Suosittlenkin.

aamun uutisia

kattelles kävi toteen se, että oppositio yrittää estää ihmisten ennakkoäänestyksen sulkemalla äänestyspaikkoja ja saa aikaan aikamoosenki hulinan. Ihimiset kiipelee esteitten yli äänestämään ja näitä kiipeilijöötä tänään esiteltiin useaanki kertaan. On tämä merkillistä peliä, ei muuta osaa sanoa. Thaimaahan on sotilasvallankaappausten luvattu maa ja niinku jo aiemminki veikkasin on kenraaleilla varmaan jo suunnitelmat mitä ja kuinka tehdään. Kuningas ku pikkuusenkaa vinkkaa niin johan alakaa homma pelittää. Demokratiaa eioo sekää, muttei oo tämä oppositionkaa touhu. Se politiikasta. Eileen hetoolla käytiin DonChedin temppelijuhulis toistamiseen, nyt eri porukalla. Ja ku oli ilta-aika oli porukkaa palio liikkeellä ja sitä tavaramäärää piisas lähtöön jos toiseenki. Hyvää ruokaa ja sopivasti juomaa ja kotona ennen kymmentä. Siinäpä se. Aamu alakoo niinku aina. Tukeva Morgan Kane-tyyppinen aamupala, kaffia ja ristikoota terassilla. Eileen tilasin ja latasin ensimmääsen äänikirian ja soli Legioonalainen Peters ja kuuntelemista piisaa. kirian oon joskus lukenu, mutta tämä eka kerta ku äänikiriaa kokeelen. Ihan mukava son köllötellä seliällänsä ja kuunnella Pertti Svedholmin lukemista. Siinäpä sitä. Ei mulla muuta. Onneksi.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Miksei

Suomen uutiset kerro muutaku, että oppositio haluaa hallituksen eroavan? Eihän ne halua uusia vaaleja eikä hallitusta ollenkaa ku haluaasivat perustaa oman neuvoston. Kyllä ny kuulkaa pian kenraaliserät viheltää pelin poikki ja panoo tankit torille. Ei mulla ny muuta.

sunnuntaita.

Nuan vain taas päivä ehtoos ja sonki kulunu rehellisesti sanottuna tyhyjää värkätes. Mutta eikös sookki loman tarkootus? Levätä ja larata akkuja tulevaa varte? Ja veikkaan niitä akkuja taas kevään korvalla tarvittavan ku aherrus siä johonaki taas alkakaa sitte kusse alakaa. Löörtaakki ja ehtoo menoollansa, muttei mitää erikoosta mieles eikä tapahtumas. Tohtori kävi taloos anoppia lääkittemäs ja kysyy josko oltaas lähäretty DonChediin hänen kanssaan, mutta jouruun kohteliaasti kiältäytymähän. Vaimo ollu koko päivän pellolla ja ei varmahan olisi ilahtunu jos olisin moiseen suastunu. Olis lähteny, mutta olisin saanu kuulla siitä kauan ja tasaasesti. Jotta pelaa se järki mullaki. Joskus eres. Tuota kaupan terassilla tapahtuvaa tienvarsipsykolokiaa oon harrastanu ja välillä muistanu hualehtia niin neste- ku sualatasapainostaki oikeilla aineilla. Elikkäs vettä ja sualaasia sipsiä. Nyt aamulla kattottuna tilanne valtakunnas näyttää siltä, että vaalien pitäminen saattaa olla kovinki vaakalauralla. Väki kokoontuu viäki isoolla kirkolla ja nyt on näemmä miehitetty joitaki hallituksen rakennuksia joista ei vissihin sitte pääse pois eikä sinne. Alakaaskohan nuo lämpötilat olemaan nousus ku kello ei vielä yhtätoistakaa ja mittaris jo 27? Saatetaan tällä vauhrilla mennä jo yli kolomenkympin iltapäivän puolella. Muuta merkittävää täältä ei ookkaa. Pyhäpäivä. Täältä tähän.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Shutdown Bangkok, Restart Thailand

näyttää olevan olleen jo useitten päivien opposition teema. Justiin katteltiin aamun uutisia ja edelleen meno näyttää entisenlaiselta. MBK ja Pratunam näyttääs olevan aiva tukos ja ovat kuulemma siirtymäs tämän viikonlopun aikana sulkemaan joitaki hallituksen rakennuksia. Ja samoon käsitykseni mukaan alue jossa Suomen suurlähetystö on aikalailla täynnä ihimisiä. Tuumasin vain tuos aamulla uutiskuvaa kattelessani jotta tokkopa nuo kaikki tuala pilleihinsä puhaltavat oikiasti ymmärtävät minkä takia ovat siälä ja samoon tuumasin sitä jotta kuka niille maksaa siitä siälä olosta. Pitää tuumata tuota asiaa oikeen hartahasti. Kerron heti jos keksin jotaki merkittävää sen suhteen. Tääloli aamulla mittaris vain 17 astetta ja oli kovaa viiliän oloosta ainaki pihalla. Ei se sisällä niin alaha laskekkaa, mutta nousoo kans hitaasti, ny kello on pian yhyreksän ja mittari näyttää 21 jotta vielä tästäki kelevollinen päivä tuloo. Tip on kökkähommis maissipellolla ja koska kökkä kysees jäin kohtuullisen pienellä suostuttelulla kotomieheksi. Jossain vaiheessa meinaan mopoolla kattomas jotta saavakko siä mitää teheryksi ja jottei siä vain istuta ja pelata korttia. Moon täs harkinnu jotta josko menis tuonne kylille kattomaan minkämoosta kanavatariontaa olis saataville meirän sateliittianteenille. Meinaan ku näillä asetuksilla näkyy kyllä toistasataa kanavaa, muttei mitää sellaasta jota viittis kattella. Yks kanava lähettää Espasnjan liigan potkupalloa, mutta sekää ei suostu pelaamaan. Eli tarkoottaa sitä jotta maksukortti on hommattava ja samalla vois ottaa vaikkapa Eurosportin tai jotaki muutaki, mutta ensiksi pitää mennä kylille ja saattaa olla jottei liike oo aukikaa enää ku sinne ollaan menos. Onhan sentään lauantaiki menos. Raidit tuliki taas katteltua ja taas tuli sama mileleen, että miksei enää tehdä tuon tasoosia elokuvia tai sarjoja? Muualla niitä kyllä teherään tasaasesti, muttei sohojolas. Muut pohojoosmaat syytää jatkuvasti toinen toistaan parempaa raamaa ja meillä tuupataan vain salkkaria ja kaikenmaailman valamiiksinaurettuja ja ohojattuja toisintoja amerikkalaasten hölömöölyystä. Ja tuota ristuksen Tosi-teeveetä tuuppaa jos jonkimmoosesta aiheesta. On vartioota, poliisia, tullia ja vaikka mitä. Ja mitää näistä minen katto. Joskus töis toisella silimällä seurattu DJ Veskua. Jokonki näitten vormaattien parhaimmistoa. Vormaatti soliki sana jota äsköön muistelin. Kaikki on valamiina paketis, ei muutaku siihen näytteliät ja joku kameran taa niin ohojelma on melekeen valamis ja ihimiset muka niitä katteloo. Tääläki näin mainoksen VoiceKid´s ohojelman alakamisesta ja tottahan kaikkien pitää olla mukana jotta amerikka saa roponsa kerättyä. Ristus! Eise kuulkaa oo mitää lämmmintä puuhaa tua mopoolukaa näillä keliillä. Pikkuusen tuas raitilla päästelin niin rupes viluttamahan, pitänee orotella iliman lämpenemistä ennenku tuonne maissipelloolle suuntaan. Josko ennen sitä vaikka uutisia kattomahan kaupan terassille. Ja samalla tämä turhuus jatkoksi muille samantasoosille. Jaa, mutta täs kaupan terassilla alakaaki jo tarkenemahan ja ku kaupan on hyviä kaffituatteita niin mikäs täs on istues ja ihimetelles. Tarjolla olis nuata riteerattuja banaania, mutta mähän lupasin pysytellä tuallaasista eros. Lupasinko? Pitääs oikeen tarkistaa aiemmat kiriootukset, mutten jaksa. Eikoo näläkäkää. Mutta hyviähän nolis. Ja justihin tuli uusia pannulta, kuinkahan mun oikeen käyy? Elämmä kovaa jännittäviä aikoja.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Tässä

aamun urheilujuomaa juodessa ja kylän liikennettä tarkkaillessani tuumailin tätä vallitsevaa säätilaa ja sen vaikutuksia maan tilaan ja tilanteeseen. Sehän on selvää, että ihimisiä kuolee aina kun sää menee ääritiloihinsa ja niinhän käy joka kerta. Eri uutislähteistä olen antanut itteni ymmärtää että tähän mennessä on täällä kuollut jo lähes 100 ihmistä. Tarkkaa tietoa siitä, että missä ja kuinka ei ole olemassa mutta tuo luku saattaa hyvinki pitää paikkansa. Ja tilanne ei parane vain sään lämpenemisellä sillä se ei korvaa menetettyjä riisisatoja eikä muitakaan taloudellisia menetyksiä. Valtio on jo aloittanut jonkimmosoet toimet asian suhteen ja vilieliät ovat saamas eres jonkimmoosta korvausta täysin piloille meneestä sadostaan. Mitään pysyviä katokorvauksia täälon aiva turha hakia, ei sellasia oo olemaskaa. Mutta kunhan ihimiset saavat elantonsa turvattua ja saavat jotain jolla pitää ittensä lämpöösenä, jos vaikka sen kuninkaan armollisesti antaman filtin elikkäs leeseleiton. Thaimaan väkimääräksi lasketaan 67 miljoonaa ja siitä määrästä asuu aika moni pohjoisessakin, että huolehdittavaa piisaas iliman tätä sisäpoliittista kärhämääki. Tähän en mitää kummempaa aasinsiltaa rakentanu, tuli aiva ittestänsä ja saattaa hajotakki aiva ittestänsä. Wikipediasta jokahinen voi kattoa kuinka ja mistä valtakunta on muodostunu, minen jaksa enkä viitti niitä tänne linkittää. Voisin muutoon osatakki. Mutten oikiasti viitti. Jotta kattokaa itte ja ihimetelkää jottei valtakunnan kaikki tulot tuukkaa turismista vaan son pieni osa. maanvilielys son joka runnaa ja silläki tilanne on hualestuttavas. Miten käy viennin? Entäs sitte? No, ehkä jätän murehtimisen niille joitten hommaksi son annettu. Mulle on annettu tämä turhanaikaanen nakuttelu. Eikä tätäkää kukaa mulle antanu oo, moon tämän itte aikaansaanu omas hölömöyresnäni. jos joku ihimettelöö kiriootuksen ailahtelevaisuutta niin johtunee osa-aikaasesta murrekirioottamisesta. oon oikeen välillä yrittäny sitä, mutton sitte poka vaikiaa koko aijan kirioottaa murteella. Joutuu viä enemmän ajattelemahan mitä kirioottaa. jaa jottä mäkö muutenkaa ajattelisin mitä kiriootan? Täski menny pitkä rimpssu iliman ajatustakaa. Kellon ollessa 1021 näyttää lämpömittari vasta +24 ja se eioo palioa se. aamulla oli varmaan vain 18 ja se jo tuntuu niin viiliältä jotta villasukat piti olla jaloos. tottahan täs aurinkovarion alla tarkenoo ku aurinko paistaa jalakoohin. Ja varmaan tarkenoo maissipellolla jonne vaimo mennä töryytteli kovalla vauhrilla ja jätti mut kotio niinku rintamavastuusehen jota mä ny tästä kaupan terassilta hoiran. Näköyhteys porttiin olemas ja kukaa ei siitä pääse tiätämättäni menöhön. Ei varsinkaa ku mullon sähköavaan lakkaris. Kotona kuuroo anoppi ja pikkulikka joka kattoo piirrettyjä. jotton taas kova vastuu annettu heikoille hartioolle. Jaa, joskohan malttaas lopettaa tämän ja siirtyys vaikka ristikootten pulmalliseen maailmaan. Niitonki kertyny jokunen kenstohon.

Asian aamua

Tuosta ruokapolitiikasta vielä pikkuusen. Onhan se tullu selväksi tässä vuosien varrella, ettei tuo perinteinen suomiruoka enää allekirioottaneen suus oo enää maistunu juuri miltää jonsei siihen oo lisänny purkista lisää makua. Tämä ruaka täälä (ja miksei siäläki täkälääsittäin tehtynä) maistuu toki muultakin ku mausteilta eikä se maku läheskää aina tuu chilistä, son aiva virheellinen käsitys. Maku täälä tuloo ensisijaasesti mainituusta tuoreista aineksista niin lihan ku vihanneksienki suhteen, kyse on ennemminki näitten aineitten keskinäisestä suhteesta jota mä pidän oikeen onnistuneena. Siis esim. lihaa ja kasviksia oikiassa suhteessa ja siihen kohtuullsiesti riisiä niin muuta ei oikeen tarttekkaa. Ainakaa toviin. Kai meidän suomalaisten perisynti on vieläki syärä liikaa kerralla ja syärä liikaa hiilareita, ssim. Perunaa ja leipää. Noita mainittuja täälä ei oikiastaan näykkää. Perunaa toki toreilla jossaki näkyy ja samoin tavarataloissa ja leipä on sitä pullatyyppistä paahtoleipää. Ja sitä ei todellakaa tee mieli. Ei yhtää eikä juuri koskaa. Tottahan sitte joskus ku tuola rantapaikoos käyrähän tuloo syätyä ns. falleruakaaki, mutta paluu normiruakaan tapahtuu välittömästi ku se ei maistu. Ei vaikka kuinka söis hyvän pippuripihivin tai jonki leikkeen. Tähän on tultu ja tällä mennään. Näistä mainituusta syistä johtuenki oon koittanu huolehtia, että sileeä piisaa aina jotaki ruokaan lisättävää jolla saa sen maistumaan tai sitte vaihtoehtoosesti saa ikävää karkootettua silloon ku se isköö. Ja taitaa hospitaalin monella osastollaki olevan mun sinne jättämä purkillinen aitoa thaimaalaasta chiliä jolla saa sairaalaruaanki maistumahan eres kohtuulliselta. Eikä täälä maalla noin yleensä kovin maustettua ruakaa syäräkkää, ei ainakaa vanhemmat ihimiset. Meilläki vanhemmille teherään ruaka ensiksi ja sitte sitä maustetaan enemmän muille. Mä kuulun toistaaseksi viä niihin muihin, jottei kenenkää tartte sitä tuumaalla. Ja sitte kello jo lähentelööki kuutta ja ilta pimenöö. Sattu taas mukavasti ku saatiin tuas viiren kantturoos iltaeine syätyä ja meinasin jotta pikkuusen ruatoa oikaasen niin pihahan tuliki taas kerran viarahia joita piti sitte mennä tervehtimähän horviksi. viaraat oli tiätysti tullu juamisien kera, mutta tälläkertaa kiältäyryyn katekoorisesti kaikesta juaminkiista veroten vasta parantuneeseen lunssaan. Näin vältyyn tuntikausien oluenjuannilta ja ruaan syänniltä. Oon muutoonki tuan ruaan suhteen päättäny jotten väliaikoona juurikaa einehri, muutoon solis jatkuvaa syämistä ja sitei mun heikot jalaat kestä vaikka vatta kestääski. No, nämä viaraat viäläki tuala istuu, toki niille Tipin velii pitää seuraa ja pystyy palio paremmin sen tekemähänki. Mä rupesin kattelemaan RAIDia ties monennenko kerran, aina vain son yhtä hyvä. Voin mainita, jotta varsinaaseksi ruaaksi meilloli maksaa vihanneksilla ja kevyesti pasitettua kalamakkaraa ja toki riisiä. Sitte tuos juominkipöyräs oli Laap-moota ja son sellaasta mausteesta possusysteemiä, niin maustettua jotta vaatiiki juomista seurakseensa. Ei saaneet musta seuramiestä vaikka kuinka yrittivät. Pysyttelin kotimaisen huippuviihteen paris ja jatkoon kiriallisuurella. erelleen kohtuullisen viiliä yö, meinaan niinku sään puolesta. Muutoon täälei juurikaa jääkautta vietetä. Hitaastihan se lämpötila nousoo, mutta havaatti sen ehtoolla ku maate mentihin niin kummallaki kävi miäles jotta pitääskö panna eres tuuletin päälle. No, jätettiin tuuletin päälle panematta ja eipä sitolisi juuri tarvittukaa. Aurinkoosta keliä se taas teköö ja ei piliven hattaraa taivaallä näy, parasta on se ettei tuule juuri ollenkaa ja se sen lämpötilan nostattaa. Eileen telekkarista sain senverran infoa jotta kovaa on kylymä muuallaki ku kuningashuone jakaa peitteitä ihimisille varsinki pohojooses. Ja siälähän saattaa joskus mennä lähelle nollaa, lunta enoo siä kuullu olleen muttei se suinkaa mikää maharottomuus oo. Sehän tuala pohojooses tuloo etehen ku eioo sitä minkääsorttista lämmitystä. Ja ihimsillä ei välttämättä kovin hyvää varustusta kylymälle. Oikeen pikkuusen naurattiki tuas aamupuolsesta ku peitonalla kääntyylin, jottei passaa olla kovaa häjyys väliis pualisonsa kans jos on vain yks peitto. Asiss sen tarkemmin kuvaamatta voin toreta meirän tarkenevan oikeenki hyvin. Oikeen piti tarkistaa jotton tosiaanki periantai. Nämä päivät ku menee niinku omasta erestänsä, kaikki jokseenki samammoosina. Ei täälä sinällään mitää mainittavaa tapahru, ei ainakaa sellaasta mistä kehtaas toimittaa. Lähäretähän tästä kattelemaan maissivilielyksiä ja sitte kattellaan mitä ja kuinka jatketahan.

torstai 23. tammikuuta 2014

Jos ny on

jokunen päivä jääny väliin niin keltää eioo mitää väliin jääny. Ei varmaan multakaa, enoo ainakaa havaannu. Eilinen meni melekeen huiliilla ku kroppa ei oikeen tykkää tästä viiliästä kelistä joka täälä ny vallittee ja esittää välillä rotestia pienen kuumeen merkiis. No, tohtori kävääsi eileen taas taloos ja komensi äijän lattialle makuulle ja mittas paineet ja lämmön. Samalla rannemittarilla johon en ainakaa verenpaineen osalta osaa luottaa. No verenpaineet kohtuullisilla tasoilla, mutta lämpöä oli vielä 90Fahrenheittiä. Se pientä lämpöölyä muistaakseni vastaa ja joitaki iltoja takaperin kulema oli 105, että tuosta mäki hoitoalan kokemuksella osaan laskia sen olevan laskusuunnas. Ja muutoonki olo alakaa kohentua taas entiselleen. Ei siis vieläkää normaaliksi. Aamulla oli vielä tosi viileä ja veikkaasin että oltihin siinä viirentoista asteen tietämillä siinä seittemän korvis. Tip oli kuullu uutisista, että ilimojen pitääs olla lämpiämäs ja tuallaasen tiaron otin suurella ilolla vastaan ja sen toki vaimolle ilimaasinki. Tuosta lääkärihommasta vielä, ettei soo pahoos hinnoos jos tohtori teköö kotikäynnin ja antaa pistoslääkkeen ja vielä kuurinki siihen lisäksi reilulla neliällä eurolla. Emmainakaa moittinu hintaa ja maksoon anopinki lääkityksen samalla ku niin halapaa on. Anopilla niitä vaivoja onkis sitte enemmän ja siksiki tämä tohtori taloos viaraaloo usiamminki joka viikko. On se sukuaki jostakikautta, mutta niin näillä täälä ruukaa olemahan jotta kaikki on ”family” tai ”near family”. Ota siitä sitte selevää. Vaimon lähisuvun oon jotenki hahamottanu ja niiton tosi palio ku molemmat vaimon vanhemmat on tältä kylältä syntyysin ja sisarukset joiton toistakymmentä on kaikki jääneet tänne. Jotta ei siitä ota millää selevää jotta kukon serkku ja kuka pikkuserkku, kuka täti ja kuka sen miäs. Havaattoo pian niinku kaunariis jotta havaattoo olevansa ittensä anoppi. Jotten meinaakkaa ruveta vaimon sukuselevitystä tekemähän. Sevverran voin mainita, että täs samas taloures meirän lisäksi asuu tosiaan anoppi ja vaimon pikkuveli perheineen. Mutta tilaahan meillon vaikka kuinka ja useen tuos olohuoneen lattialla onki siskonpetiä reunasta reunaan ku viaraaliat jääki pikkuusen huilaamaan vaikka rankan korttipelin jäläkeen. Kaikki tällä kylällä tuntoo toisensa ja veikkaasin kaikkien tiätävän munki ja aika monen nähäneenki, ainaki melekeen kaikki soittaa äänimerkkiä ku mopolla tuosta kaupan terassin ohi ajavat. Ja jokaanen tervehtii ku kauppaan tuloo. Vaikkei täälä juuri kukaa tuota lontoon murretta osaakkaa niin mukavaltahan se tuntuu ku ihimiset huamioo. Vaikka mä kuinka vaatimatoon persoona oonki. Nojaa, tuosta ruokapolitiikasta piti jotaki vääntäväni. Noita torikuvia ku oon ottanu ja tuonne veispuukkihin niitä laitellu niin moni varmahan hirvittelöö jotta kyllon likaasta ja sekaasta. Ei muuten oo. Ensinnäki tavara mikä on tarjolla on tosi tuoretta, niin liha kuin kaikki muukki. Jos tori aukee kaharelta päivällä niin aamulla on teurastukset tehty ja kalat tuorahan elväinä matalalaitaasis altahis josta sitte saa valita kalan jonka myyjkä siivoaa halutulla tavalla. Toki on myännettävä, ettei hygieniataso oo sohjolandian mallis, muttei tartte ollakkaa. Täälä asiakas omin käsin saa valita haluamansa lihapalan ja joskus näköö pökittävän sellaasia paloja joitei sitte otakkaa. Muttei niitä raakana syäräkkää ja kertaakaa (kop-kop) enoo näistä paikallisista eineistä vattatautia saanu. Possu ja kana on parasta. Tai ainaki mä näin tykkään ja niitähän on myynnis eneiten ja niitä ostetaan ja niitten kohdalla voidaan tosiaanki puhua lähiruuasta. Ja samoon vihannesten kohdalla. Vaimo (jatkossa Tip) kävi aamusella myymässä itse kasvattamiaan vihanneksia jotka menee muuten ylikypsiksi ihan tähän lähelle ja kaikki meni kaupaksi muutaman kympin hinnalla. Ja näinhän täällä tehdään, että jos kasvatetaan jotain niin ylijäävät myydään naapureille todella etuusaan hintaan. Verottaja ei tästä pääse mitää tietämään ja tätä ei pirä kenenkää mihinkää ilimoottaakkaa. Nykki Tip krotaa jotaki tuala kasvimaalla, meinaa varmaan istuttaa jotaki ku näin tuas siemenpusseja hankitun. Ja samoon noilta toreilta -joita pidetään epäsäännöllisen säännöllisesti ympäri aluetta- saa ostaa valmiita ruokia jotka kaikki tosi hyviä ja maistuvia. Ruoka pakataan lämpimänä muovipusseihin (onhan tämä muovipakkauksien luvattu maa) ja kumminauhalla kiinni. Ja siite kotona vain lämmitys jos sitäkää ja ääntä kohori. Ja hinka eioo koskaa mikää maharotoon ja eipähän tartte kenenkää hellanääres heilua. Ei munkaa. Ja edelleen torilla pysyäkseni, ettei mistää/koskaa saa niin tuoreita herelmiä ku näiltä toreilta ja kaikemmoosia niitonki. Vielä mun pitää opetella tuo kuvien tänne laittaminen. Eikä niille herelmille kaikkille oo länsimaasia nimiäkää, mutta hyviä ovat. Ja eihän ananaskaa maistu peltipurkista enää miltää ku täälä sitä saa tuoreena vasta aukaastuna, samoon papaija ja mango. Mangoja tääläki kasvaa riisipeltojen väliis ja sieltä niitä käyrähän joskus hakemas. Enkoo aiva varma jotta käyrähänkö tualloon varkahis vaiko ei, sitei oo mulle kerrottu. Kello lähentelöö yhtä iltapäivällä ja yhtää eioo näläkä ku Tip tekaasi perusteellisen hyvän aamupalan johona oli pekonia, kinkkua, makkaraa ja kananmunaa. Tuos lähellä on sellaanen pikku ruokapaikka jossa saa tosi hyvää nuudelikeittoa, mutten voinu ajatellakkaa ku siinä äsköön käytihin ja Tip keittonsa siinä sipaasi. Muttei lihavan tarttekkaa jatkuvasti olla ruakakipolla. Pikkasta paremmat kaffit oon toki keitelly ja vettä on menny jo jokusia litroja, muihin juamiin eioo tullukkaa koskettua muutamaan päivään. Josko ehtoolla vaikka rommiteet kippaas ennen peittoohinmenoa. Mitäs vielä? Pääministeri ei ollu päässy menemähän johonki kokouksehen ku väkijoukko oli sen estäny ja muutoonki näyttääs sama peli vielä jatkuvan. Enoo ny aamusta telekkaria aukaassukkaa ja veikkaan niittenki näyttävän samoja uutismateriaalia päivästä toiseen. Ja ku ei puheesta mitää ymmärrä ei pääse tiätämähän juuri mitää. Mutta kattelin Suome suurlähetystön fb-sivuulta jotta mielenosootukset jatkuu. Sieltä saaki muuten parasta ja ajantasaasinta tietoa jos ja kun sitä joku tarttoo tai haluaa. Jaahans, rupiaasko sitte orottamahan ilimojen lämpiämistä vaiko menis auttamahan vaimoa tuohon aksvimaan laitahan? Sen pikkuvelii meni jo. Ei mulla täs ny mitää tähärellistä enää oo, vaikkei oo olle aiemminkaa. Tairan yllättää itteni ja keittää toiset kaffit tälle päivälle! Viälon pari avaamatonta pakettia ja Samkosta kuulemma kaffi ei juamalla lopu. Muutoonhan täälei kaffia saisikkaa jonsei sitä mukanansa toisi, paikalliset juaa sen minkä juaa murukaffia ja muut on sitte sellaasia jauhatuksia jottei ne passaa ollenkaa mun hianostuneeseen kaffimakuhun. Nykki mullon vain Pressan erityyspaahtoja! Mutta ny sitä keittämähän ja saatan jaksaa kävellä tämänki plunahuttamahan sinne muitten joukkohon.

tiistai 21. tammikuuta 2014

huomenta tai jotaki

Nuan vain taas aamu alakoo ja havaattihinki nukutun kohtuu reippaasti elikkäs melekeen yhyreksään. Kyllä ny jaksaa. Eileen ehtoolla kahareksan aikoohin kattelin (ku kuuntelusta ei oikeen tuu mitää) uutisia usiammaltaki kanavalta ja ei se oppositio vain meinaa periksi antaa. Eileen se johtaja (sellaanen harmaapäinen vanhempi ukkeli) luki ihimisten lähettämiä kannustuksia ja näytti niitten liitteenä olevan setelitukkujaki. Keräävät kuulemma milioonatolokulla rahaa kannattajiltaan. Jotta joku suunnitelma niillon kumminki olemas ja veikkaan jottei se tälle maalle hyvää ainakaa tiärä. Ehtoolla ku kävin nakuttelujani päivittämäs luin taas kaverini Kimmon postauksia Filippiineiltä ja siellä kaveri tekee arvokasta työtä lähes täyden hävityksen keskellä. Mutta sieltä vain taas noustaan ja nousussa taitaa olla turismikin, ainaki sellaasen käsityksen sain. Jonsei isoos mittakaavas niin sitte pienes ainaki. Täs teetä (vöhöriääst ja kiinalaasta) juodes ja tätä nakutelles koitan tuumaalla jotta mitä tänään touhaas ku tuo vaimon pikkuvelii jo puskakki kasteloo. Eihän mulle jää ku romaanin luku, ristikootten ratkonta ja kaffin juanti. Pakkohan son jonku neki hommat hoitaa niin miksen mä. Koitan aloottaa siitä jotta juan teeni loppuun ja orottelen pekoni-aamiaasta. Jatkuu tuonnempana yhtä joutavana. Jaa josko koittaas valottaa pikkuusen tätä vallittevaa säätä ja siihen liittyviä kuvioota. On ollu poikkeuksellisen viileää ja varsinki tuulista, lämpötilat laskeneet selvästi ja yöt jopa alle 15 asteen. Ja tuollaaset lukemat on sellaasia jokkei tunnu vain iholla. Riisisato on menny melekeen hänekseen ku ei kasva kunnolla ja ei kasva muukkaa kasvit niinku pitääs lämöösempinä aikoona. Ja johan mäki tuon oon täälä tänä aikana tuntenu ja harmitellu sitäki etten niitä reiskoja sittenkää laukkuuni laittanu. Olis pitäny ottaa ittelle ja vaimolle kans ku siälä sellaasia olis ollu monehenki lähtöhön. Nykki istun täs terassilla villasukat jaloos, nuo kivilattiat ku vetäytyy aikalailla kylymiksi yön aikana. Vaikka toki päivän aikana lämpiävät, muttei niinku aiemmin. Ilimastoontiakaa eioo tarttenu sitte lenssun pitää auki ollenkaa, ei eres tuuletin oo olly pyärimäs. Tuasta saa jo tampioosempiki oikian kuvan jotton selekiästi viiliämpi aikakausi menos. Nuata lämpötiloja ei renkää suaraan verrata ollenkaa ku ilimasto on aiva erimoonen, ettei vertaalua tuukkaa pitää. Ja tua tuuli son joka tämän iliman viilentää ja varsinki iltaasin se panoo kyllä vetäytymähän sisätiloohin ja kutakuinki pian peittojenki alle. Ja huonon riisinkasvun takia moni onki siirtyny maissin kasvatukseen ja se kuulemma tuottaa paremmin. Meiränki (oikiasti, meillon vaimon kans yhteestäki peltoa) mailla kasvaa erikokoosia peltoja pelekkää maissia. Maissi vain vaatii toisemmoosta kastelua ku riisi ja on jokseenki helepompaaki, kastelee kerran pari viikos ja kattelee jottei kovaa tuu syäpälääsiä ja jos niitä tuloo niin sitte suihkutetaan aineella jos toisellaki. Vaimolla ja sen veljillä on mones paikas yhteesvilielyjä ja samoon vaimolla on jonku muunki sukulaasen kans kimppamaissia. Jotta niitten kanshan sitä sitte aikaa tuhuraantuu ku kasteloo ja lääkittöö ja tarkkaaloo kasvua. Lämmitystähän täälei oo minkäämoosta, muttei sitä oikiastaan tarttiskaa, paitti tällääsinä aikoona vois olla joku tohootes tuas olohuanees mukava... Sähköä pitävät kalliina ja kaasulämmittimiä minen oo täälä nähänykkää. Ei muutaku vaatetta päälle ja lämpööset petivaatteeh niin niillä päriää. Sadekautena on tietysti ilimastoonnista etua ku sen saa kuivaukselle jokon tosi tarpeellinen aikana ku mitää ei meinaa saara kuivaksi koskaa. En tokikaa koko sarekautta koskaa tääloo ollukkaa ja sehän on toukokuusta jonnekki joulukuulle asti ku saattaa sataa päivittäin ja joinaki päivinä koko päivän. Ja se sare täälä on sitte saretta eikä mitää piskoottelua. Ränniä taloos eioo ollenkaa ku ei ne mitää kerkiääsi hualtaa ku sitä vettä tuloo enemmänki ku saavista kaatamalla. Jos oot vaikka mopoolemas ku sare yllättää niin on aiva turhaa kiirehtiä, kastut kumminki joka tapaukses ja tosi perusteellisesti. Ennemminki kannattaa hirastaa vauhtia ja kattoa jottei liiraa ojahan. Ja ottaa lasikki pois päästä jotte ne huuhtouru jonnekki mistet niitä löyrä. Phuketiski kuulemma jo osoottavat mieltänsä ja se kuulemma selittyy sillä jotta se Bangkokis kuallu oli siältä kotoosin ja ihimisä on siksiki kerääntyny sinnekki. Ja kuulemma rahaa uhrin perheelle kerätty jo toistakymmentä milioonaa. Näin mun annettihin ymmärtää ku aamulla palasin leherenlukureissulta uutisten kera. Phuketin Patong on muutoonki niin tukkohinen paikka, mutta jos sinne kovaa palio rupiaa nuata osoottajia kertymähän niin seki menöö kokonaansa tukkohon. Ja se eioo muutoonkaa mukavaa jos toiminta leviää muillekki Phuketin rannoolle niinku Katalle ja vaikka Karonille joista viimmeesellä meki ollahan joskus oltu. Jotta tuos aamusella vaimon kans tuumattihin jottei renkää tämän kuun puolella mennä juuri minnekkää, kattotahan sitte vaalien jäläkeen jotta mihinkä ja kuinka kauan. Ja eikä täs maalaaselos mitää vikaa ookkaa, mutta johonaki vaihees on mukava mennä ihimisten ilimoolle ja vielähän näitä paikkoja täälä löytyy valita. Eioo pakko mennä ruuhkaasimmille paikoolle ja me ollaanki monena vuotena käyty Cha-amis jokon HuaHinin kupees oleva selkeästi pieni ja rauhallinen paikka. Sieltä löytyy kaikki mitä pitää eli ruokapaikkoja ja juomapaikkojaki piisalle asti ja hotellitarjontaki on aiva riittävä. Voi valita 600-4000bht:n väliltä ja meirän valinta osuuki useimmiten juuri tuohon alakupäähän ja silläki on saatu varsin kelevollisen kortteeri. Me ei tartteta uima-allasta, ei hienoa ravintolaa eikä varsinkaa yäkerhoa. Jos noita haluaa niin niitä voi ottaa erikseen ja pääset hienompienki hotellien altaalle muutamalla kympillä päiväksi köllöttelemään jos niin haluat. Ja rantaa piisaa kaikille ja samoon piisaa tuolien vuokraajia jokaaselle pätkälle ja löyrät sellaastaki rantaa jossa saat olla melekeen ittekses. Ja Cha-amis mä tykkään siitäki jotta siälon paras liikkumaväline polokumasiina ja sillon mukava ajella ainoaa pääkatua vaimo tarakalla ja valita ruoka- tai juomapaikkaa. Useemmin erellistä ku jäläkimmäästä, muutoon alkaa pyärää pian viämistää liikaaki. Mutta mitäs ny ku päiväkaffikki on jo juatu? Vaimo meni pesettämähän moponsa (maksaa peräti euron jottei renkää itte sen kans klotata) ja käynee samalla tukkahoitolaski ja mä tairan kävellä tuohon kaupan terassille pistämähän tämän muitten turhuuksien joukkohin ja kattomahan jotta onko joku jo sohojolas hereellä. Pitääs pian toki ollakki ku tääläki kello jo pian yks ja mollahan viis tuntia erellä. Laskekaa siitä itte te kaikki nällit. Siitäs saitta.

maanantai 20. tammikuuta 2014

maalaiselon ihanuutta

Ja taas päivä illas. Tänään ohjelmas oliki vieraalu lähistöllä asustelevan Jounin luona. Sattumalta tavattiin vuosi takaperin paikallisen tavarataloon juomaosastolla. Jouni on asustellu jo vuosia vakituiseen ja rakentanu mahtavan haussin sellaasen joen tai kanavan rantamaisemiin, vaimonsa suvun maille. Vaimo veljineen menivät Suphanburin vankilaan tapaamaan vanhinta veljeään joka saanut pienistä kolttosistaan muutaman kuukauden tuomion. Sellaanen viaraalu ja orottelu ei oikeen mua kiehtonu ja ei varsinkaa ku vaihtoehtona muutaman tunnin rupattelu mukavaa mukavamman maanmiehen kans. Siinä joimma pikkasta paremmat kaffeet ja jatkoomma seurustelua oluen ryydittämänä. Ei niitä montaa siinä tuntien aikana menny ja ei ollu tarkootuskaa ja molin aiva täyres lyännis ku tulivat mua hakemahan. Siitä sitte Tescon Lotukseen ruoka- ja muille ostoksille. Ja nyt tuli täydennettyä pekonit ja makkarat sunmuut jotta saa taas vaihteeksi toisemmoosia aamupaloja huamisesta. Bangkokista senverran jotta ainaki yks kuallu pommiattentaatis jokoli kohoristunu näihin miältänsä osoottavihin. Poliisi oli takaa ajanu oletettua pommittajaa, mutten saanu asiasta täyttä varmuutta jotta saivakko kiinni vaiko ei. Justihin kattottihin uutisia ja puhuuvat kohtuullisen epämäärääsesti asiasta. Vaalit kumminki on tarkootus pitää enskuun toisena päivänä ja tääläki kylällä ainaki yhyren eherokkaan kaiutinauto ajeloo ja sitä kuskaa naapurin ukko. Ja tämä eherokas on tätä pääministerin pualuetta jollon tosi vankka kannatus täälä maalla ja jo aikoinaan tämän pääministerin velii ollessaan samas hommas sai aikahan palio uuristuksia täälä ja etuuksia maalaasille jotta kannatus tulee olemaan aika vankkaa. Maalaaset ovat yksinkertaasta, mutta lojaalia väkiä. Tai kukas moon kenekää yksinkertaasuuresta mitää sanomahan, saisin olla asiasta aiva hiliaa. Jotta anteeksi jos joku käsitti väärin. Kirioottmaani en kumminkaa poista koska siinon totuuren siämentäki jos joku asian ymmärtää oikeenki. Pitääs vissihin suunnitella yöreissua tuonne Jounille ja varsinki ku hänen aina ihastuttava vaimonsa sitä erityysesti pyysi. Ja oonhan mä siä muutamia yönseutuja ollukki viime reissulla ja kerran jopa vaimoki oli mukana. Jouni oli teheny yhyren merkittävän parannuksen, oli teheny ulukoportaasihin kaiteen joston loppuehtoosta hyvä pitää kiinni ku alaterassilta rakennuksehen nousoo. Ja olihan Jouni toki muitaki fiksauksia tontillaan teheny, katosta oli tullu ulukokeittiön päälle ja alapuolen terassi tai hupikatos oli uusittu kokonaansa ja siellä oli karehrittava viihrekeskus josta sai suamirarionki kuulumanan nuan vain. Kyllä mäki sitte joskus isoona. Ei siitä tosissaan tartte kateellinen olla ku voi halutessaan saara samammoosen ja aiva yhtä halavalla. Tuallaalne kaveri on täälä kultaaki arvokkaampi, tietoa ja kokemusta monemmoosista asioosta jokka helepottaa omaa eloa ja asiootten hoitoa. Mutta siinäpä sitä. Sitte täälä kotona tavallista kotoeloa, ruakaa laitettu ja syäty ja ny täs nakuttelen tätä samalla ku vaimo kattelee toisella silimällä saippuaoopperaa ja valamistautuu alakukuun lottoon... Kello vasta seittemän ja voisin aikani kuluksi kävellä tuohon kaupalle laittamaan tämän varsin turhanaikaasen nakuttelun sinne muitten jatkoksi. Se ei aiva tähän ylety tuo wifi, mutten meinaakkaa omaa vielä laittaa, seki sitte joskus tuonnempana ku tuloo enemmän tarpeelliseksi. Ny päriätähän näinki aiva hyvin. Toivottelen kaikille hyvää yätä jo tähän aikahan. Maalla ruukatahan mennä aijoos maata ja noustahanki aijoos jos sattuu.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

ja sitte

Tuo näytti onnistuvan kohtuullisen mukavasti, että taidan ottaakki käyttöön tämän systeemin niin ei tartte tuos kaupalla niin kauaa nakutella. Ihastellen (monestakin syystä) lueskelin kaverini Kimmon blogia, hän uhrasi osan kohtuullisen pitkästä loamsta menemällä avustustöihin Filippiineille. Hän kun on niitä kokeneita logistiikka-alan insinöörejä ja muutenki läpeensä hieno mies. Sain sen käsityksen, että siellä oikiasti tarvitaan alan osaajia eikä niitä jotka vain haluavat auttaa mutta joutuvat piankin autettaviksi. Hienoa, että meiltäkin riittää näitä fiksuja ihmisiä ja hienoa että mullaki on kunnia tuntea ainaki yks heistä. Kimmoa vois toki kehua pitempäänki, mutta mies arvonsa tietää! Kunhan tässä nämä pyhääset kotiaskareet saadaan jollakitapaa päätökseen niin voitais varmaan lähtiäkki. Mä jo autonki käänsin valamihiksi vaikkei mun tartte kuskina ollakkaa. Noniin nyjo kello lähentelöö viittä ja temppelireissuksi muuntuneesta reissusta palattu ja pariki tuntia sitte. Oltiin täs kohtuulähellä DonChedis temppelijuhulis joita aika-ajoottain ympäri maakuntaa järiestetähän. Ollahan melekeen joka vuosi tuala käyty ja ny ekaa kertaa päiväsaikaan mikä osoottautuuki monellakitapaa mukavaksi. Ensinnäki liikennettä oli vähemmän ja sai jättää auton likemmäksi varsinaasta aluetta jokon kohtuullisen laaja. Pitää vissihin pikkuuasen aukaasta tätä temppelijuttua enneku jatkan tuasta. Täälähän valtio ja kirkko on totaalisen erillään ja kirkko ei saa rahaa muualta ku kansalta ja järiestämällä tämäntyyppisiä juhulia joissa pääpaino näyttääs olevan kaikemmoosen tavaran myymisellä. Toki siälon jotaki temppeliin varsinaasesti kuuluvaaki ohojelmaa, mutta minenoo niin ollu juurikaa osallisena. Paitti mitä uskonnollisia esityksiä on joskus ollu, ne onki sitte melekeen pektaakkelimaisa juttuja ne. Samalla alueella oltihin yks vuasi kattomas sellaasta esitystä ja kentällä oli satoja miähiä sotimas ja siäloli norsuja sun muita. Esitys perustuu kuningaskunnan perustamisaikaan johonku yli 400 vuatta sitte. Eli vanahasta jutusta oli kyse ja vaikka molin aika-aijoon pahastikki kärryjen ulukopualella niin sain eres jonkimmoosen käsityksen juanesta. Enemmän se juani kiinnosti ku kaunarit tai salakkarit. Palatahan päivän epistoolahan. Alue on tosiaan kohtuullisen laaja ja myyjiä sen mukahan, mutta koska systeemit vasta aluullansa osa myyjistä ei ollu viä tullukkaa ja siksiki siäloli kohtuullisen väliää kulukia ja kattella. Tavara oli halapaa niinku melekeen joka pualella tää ruukaa olemahan ja sitoli tariolla lairasta laitahan. Oli vaatetta, ruakaa, musiikkia, tiatokonehia, leluja ja vaikksen mitä. Mitähän siältä tarttuu joukkohon? Vaimolle iPhoneen laturin johto (originaali...) ja sitte kaikemmoosta pientä niinku herelmiä, nisuja ja muuta syätävää. Nisuusta ja muistaki ylimäärääsistä syätävistä moon koittanu pysytellä eros, ku tuata syätävää tuloo muutoonki kaikenaikaa eteten ja joka paikas ei kehtaa olla syämättäkää. Kotona toki sen kehtaan teherä, muttei kyläpaikoos. Sompoka popsittava mitä etehen tuarahan tai emäntä ei kattele hyvällä. Ja tottahan mosaan käyttäytyä ku mut on hyväksi opetettu ja jsokus jopa ripitettyki ku en viä oikeen osannu olla laihini. Mitäs sitte viä? No, toki markkinoolla syämäs käytihinki ja oliki sellaanen piakruakapaikka jottei mihinää. Hyväku istumahan päästihin niin tilattu eien oli eres! Ja soli hyvää! Kohtuullien annos kanaa, kasviksia ja riisiä auttoo kummasti jaksamaan kävellä loput alueesta ja taasin autolle. Toki välillä oli juatu taivaallisen hyvää jääkaffia josta mä sitte lujaa tykkään vaikkaki son pikkuusen makoosta niin se maistuu hyvältä varsinki tuallaases ilimanalas. Ja kakaroolle tiätysti ostettihin monemmoosta hitusvinkulaa ja saippuapalloja ne tuala pihalla ny puhalteloo innoosnansa. Jottei täälä tuan kummempia näin pyhäpäivänä. Valtakunnan tilanteesta senverran, jotta vaalien läheisyys näkyy mainoskina tien varsilla ja samoon kulukoo kaiutinautoja mainostamas kuinka hyviä eherokkaat onkaa. Vaimolta asiaa tiarustelin ja sillon jo heherokaski kattottuna, mutten sitä tiätysti palaiasta jottei koko vaalit mee plörinäksi. Viä ne isoolla kirkolla jaksaa kokoustaa ja seuroja pitää, mutta vissihins se alakaa olla laantumahan päin ja olin kattovani uutisista jottei ne armeijan seräkkää kovaa iloosilta näyttäny ku ne jotaki selosti. Demokratian tiällä kuulemma on aikomus pysytellä ja tuan opposition vaatimukset eioo sinne päinkää ku niille ei oikeen nämä uuret vaalikkaa kelepaa. Ku olis pitäny saara perustaa joku valtuusto tai vastaava jokolis sitte asioota hoirellu. Solis vissihin kumminki diktaattorien touhuja mun käsitysen mukahan ainaki. Mutta antaa tuan politiikan olla, ku en siitä niin kovaa pali tiäräkkää. Pitää oikeen kunnolla perehtyä tämän maan lainsääräntöhön ja tuohon poliittisehen rakenteesehen. Sitte joskus ku sille on sopivasti aikaa, ny ei kumminkaa oo. Meen tuohon etuterassille ihimettelemähän ja saatan kävellä pikkusen matkaa ja pukata tämän kiriootuksen plokihin. Jotta täältä taas tähän.

testausta ja muuta

Kun kerran niin haluttiin niin jäin eileen taloonvahariksi ku väki lähti maissipellolle vettä luruttamahan. Ei mulla siä mitää tekemistä olisi ollukkaa pualikuntoosena ja muutoonki. Mähän oon lomalla ja näinollen eioo tyänantajaa kohtaan lojaalia teherä lomalla töitä. Joku kateellinen voi vaikka ilimoottaa ja siitähän tuloo sanomista jossei muutaki. Se vaharin hommahan meni tosi mukavasti ku istuskelin tuas terassilla ja ratkoon visaasia ristikoota ja lueskelin romaania. Väliin kävin virkistävillä juamilla näköyhteyren pääs olevalla wifi-paikalla. Soli siihen ilimestyny viime käynnin jäläkehen ja tosi asiallinen ilimestys. Siitä saa ostaa kylymiä ja miksei muitaki juamia, pieniä elintarvikkeita sun muuta. Tyypillinen paikallinen nurkkakauppa. Ja jäitä sieltä saa hakia ja sellaanen muavikassillinen maksaa 5 bathia. Laskekaa itte kuinka kalliiksi tuloo jäitten käyttö. Meiränki taloukses niitä saattaa mennä kolomekki päivää kohore ja jso oikeen intaantuu viilentämähän juamia niin neliäki. Eileen oli kylällä taas vaihteeksi sellaanen päivä jotta läheeses temppelis suoritettihin tuhkaus ja seremoonioohinhan kuuluu sitte jonkisorttinen paukuttelu. Ei kait täs yhteyres oikeen passaa puhua ilotulitteista? Tuo kuolemasysteemi kestää sellaaset kolomisen päivää tuhkauksineen kaikkineen ja ne pannaan pystyyn aikalailla pian kuoleman tullessa. Vainajaa pidetään kotona asianmukaises arkus ja väki kokoontuu sinne muistelemaan ja aikaansa kuluttamaan. Siellä syödään, pikkuusen juodaanki ja pelataan vaikka korttiakin. Ja joskus joissaki paikoissa sellaasta ruletti-tyyppistä rahapeliä. Laittomia toki kaikki tyynni, mutta joskus saattaa joku poliisiki olla pelaamas. Siviileissänsä tokiki. Jotta sellaasta son elo maalla. Ny tuntuus jotton tauti voitettu ja alakaa olo olla entisensä, normaaliksihan se ei siitä koskaa tuukkaa. Ny kokeelen täs tätä etukäteen kirioottamista. Kiriootan OpenOfficella ja sitte koitan sen siirtää tuanne plokihin. Saapas nähärä kuinka onnistuu? Siksikää en pitkää kiriootusta viitti nakutella ja toiseksi ku on pyhäpäivä niin pakatahan kaikki kakarat lavalle ja viärähän ne kattomahan rokotiiliä läheeselle paikalla. Son jonkummoonen vesieläänpuisto tai vastaava, siälon isoot akvaariot sun muut. Kakarat lujaa tykkää ja kuluu siä omaki aika aikalailla mukavasti. Sitte parkkeerathan johonki mukavahan ulukoilimapaikkahan eineelle ja silloon jo saattaa olla juomaki maullaan. Pitäkää peukkuja tälle mun kiriootushommalle, saattaa tuottaa harmiksenne enemmänki luettavaa tai ohitettavaa. Aiva kuinka vain. Jaa, mutta enhän mä aiva toivotoon oo ku sain tuon kiriootuksen tänne. Vaikkei se varmaan kaikkien sääntöjen mukaan menny, meni kumminki. Ja ny kaffit kapeisiin kasvoihin ja matkaan.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Lunssaki

alakaa olla voitettu kanta ja viimeyänä sainki jo nukuttua paremmin ku alakoo röörit aukeemahan. Kylällä asustava lääkäri (joka vimolle tietysti sukua…) kävi muutenki ja vetääsi ruiskuun sellaasen koktailin jotta alakoo tauti saara kyytiä. Lisäksi vielä muutamaksi päiväksi pillerit niin niillä pitääs tauti selättyä. Bangkokin tilanne alkaa olemaan pikkusen selekiämpi, mutta vielä nämä oppositios olevat yrittää toitottaa omaa kantaansa ja kuuinka se pitääs mennä remokratian erelle kuon kuulemma kansan parahaaksi. Niinhän ne aina vallankaappaajakki vittää toimivansa vain ja ainoastaansa kansan parhaaksi. Ja jäävät sitte vuasikausiksi valtahan keräämähän ittellensä pääomaa. Täälä paikallisesti en juurikaa asioohin kantaa ota, mutta tämän nakutuksen välityksellä voi jotaki sanoakki. Mitä demokratiaa sellaanen olis jonsei pirettääsi vaalia ja järiestettääs vain jonkimmoonen valtuusto? Onko johonaki remokratias sellaanen käytös? minen ainakaa oo kuullu. Vaalien ajankohta on 2. enskuuta ja sen jäläkehen sitte kattotahan jotta kuka voittaa ja kuka muarostaa hallituksen. Voi olla jotton tämä sama Thaksimin siskoo, mutta voi olla jotta vaihtavat siihen jonku muun. Ei tartte olla kovinkaa ansiokas ennustaja ku vois sanoa jotta voimmasuhteet ei juurikaa tuu muuttumahan ja punapairat jatkaa hallitusvastuus päällimmääsenä. Ja sitte viä tua kuninkaan tilanne. Kruununperimyskää ku eioo aiva selevillä, kunkinaan poika eioo oikeen suasios ja taitaa olla ainoa vaihtoehto. Vanhin tytär omaas kansansuasiota, muttei sentähän tuu kuulohonkaa jotta perimysjäriestystä muutettaasihin. Ruattisko se jo muuttuu? Nojaa, kuninkahasta ku aika jättää niin koittaaki aikamooset aijat. Punaasethan on niitä tasavaltalaasia, mutta toisaalta kuninkaalla on maalla aina ollu suuri kannatus ja punaasten vallan takuu on ollu maaseurun äänet. Miälenkiintoosta ja jollakitapaa jännittävääki. Täälä maalla kukaa ei juuri asiasta oo kiinnostunu, vaalit ne tietää tulevan mutta siihen se sitte jääki. Eilises rahapelis ei sitte voittoja tullu, muttei ollu maharottomat häviökkää. Normaali lottokierros. Tänään meinattiinki viettää sellaanen Mukataa-ehtoo, elikkäs hakia valamiiksi laitetur rillattavat tykötarpeineen ja sitte niitä rillaallahan ja samalla valamistuu soppaaki. Paree jotta koitan laittaa kuvia vaikka tuonne vasepuukkihin ku tänne en niitä osaa laittaa. Tai enoo vain opetellu, sevverran ku laiska oon. Mutta ny pitää teherä paluu kotio jotteivät lähäre iliman mua. Tai eivät voi ku mullon auton avaamet lakkaris!

torstai 16. tammikuuta 2014

pitikö

sitte pökätä lunssaa? Aamulla ristuksen lujaa pää kipiä ja nenä vuataa. Ja enoo mitekää auttanu tätä olotilaa, mutta menööhän tämä täs samalla makoolulla. Kylätohtoriki tuloo ehtoommalla käymään, että jos parempia lääkkeitä tarvitaan niin setä vetää sellaasen koktailin ruiskuun jotta lähtöö kaikki oravaa piänemmät. Hankalinta on tuo nenän tukkeutuminen, ei meinaa saara nukuttua juuri kuinkaa ku melekeen istumas vain. Petollisin taitaa olla tua ilimastoonti ja sen liika kylymällä pitäminen, vaikka vaimo kuinka sitä toppuuttelooki niin voi olla jotta siälon tämän taurin juuret. Bangkok edelleen samas mallis, mitä ny ehtoolla uutisia katteltihin. Eli sieltä ei kai mitää uutta. Täälä on Lotto-päivä ja vaimolla pitää tavan mukaan kiirusta ku se kerää ihimisltä numerot ja faksaa ne jonnekki. Tämon sellaanen epävirallinen peli, ei taira olla laillinenkaa vaikka joillaki paikoolla sitä virkamiehet pyärittääki. Aika pienillä panoksilla mennään ja jännittävintä on sitte se arvonta. Tietystikki. Elokuvia, torkkumista, ristikoota, kaffia ja sualaasta syämistä. Aika se menöö näinki ja lepäämähän tänne toki tulinki. Mukava muistella pitkiä tyäsessioota, putkipäiviä ja hälyyhin ajelua… Ja kääntää kylykiä ja hakia jääkaapista (sellaaennhan mullon makuukammariski) kylymä soorajuama. Mullonki hyvä elokuva kesken, meen sitä vahtaamahan.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

uutiset

Bangkokin suunnasta kovin entisen laisia, ihmisiä piisaa edelleen ja puheita pidetään. Valmista ei vain näytä tulevan… Maalla kaikki etenee niinku maalla ruukaa, elikkäs rauhallisesti. Eileen oliki tosiaan sellaanen pikku välipäivä ja ei oikeen saanu mitää aijalliseksi. Muttei toki tarvinnukkaa, tulipahan kattottua muutama elokuva ja ratkottua visaasia ristikoota. Ja kävelin pariki kertaa tähän lähikaupalla nauttimaan kylmiä urheelujuamia ja nakuttelemahan tätä turhuutta. Nyt tosiaanki tulin tekemään muutaman pankkiasian, mutta menööhän täs muitaki asioota samalla. Ku ei kerran oo mihinkää kiirus. Jos täälä sovitahan ehtoolla jotta lähäretähän vaikka kahareksalta niin se tarkoottaa sitä jotta lähtö on siinä kymmenen mais jos silloonkaa. jottei mitää kiirusta viäkää. Muttei täs ny oo kummempaa asiaakaa.

tiistai 14. tammikuuta 2014

maalla

eioo mikää muuttunu, ilimoja pitelöö ja uutiset samansorttisia ku eileen. Väkiä kaupunki pullollaan ja mielenosootukset senku jatkuu. Armeijaa kuulemma kulietetahan aina vain lisää, ettei enää voi puhuakkaa normaaleista joukkojen siirroosta. Eileen ehtoolla käytiin temppelijuhulis ja oliki oikeen soppelit festit, ruokaa monemmoosta ja alue ei aiva maharotoon ja ei ollu kaukanakaa. Naapureitten kans mentiin niittten vanhalla hiasella… Ja voin kai mainita senki jotton pikkuusen loivahko olo, juhulat on aina juhulta… Mutta tästä se olo kohenoo ku juaa urheelujuamia ja syää sualaasta. Kaupoollekki kuulemma pitääs lähtiä, mutta kattellaan sitä sitte tuonnempana ku ilta vähä viilenee. Kattelinki tuas vasepuukin päivityksiä ja näyttääs tekevän sinne talavia. Täälä varmaan ne normaalit +30 tai enemmänki ny ku kello menee jo yli pualisen. Tip meni hiushoitoon ja mä jaksoon kävellä tähän lähikaupalle johonka laittaneet kohtuullisesti toimivan wifin. Ei renkää mitää mokkulaa tai vastaavaa hommatakkaa ku näitä alakaa olemahan vähä joka pualella. Ja ei joka paikas tarttekkaa olla, osaan sentään olla ilimanki. Reeveeree-laite ei vain toista elokuvia oikeen kunnolla, mutta mullon tämä uskollinen makki jolla toki muuviekki saa luikittua. Josko menis tästä höperehtimästä jatkamaan vaikka kesken jäänyttä rainaa. Täältä tähän ja tuonne.

maanantai 13. tammikuuta 2014

maalla

oleminen näyttää olevan turvallisn olotila täs nykytilantees. Aamusella katteltiin uutisia isoolta kirjolta ja kovaa näytti olevan ihimisä kerääntyny luvatuulle paikoolle. Hyvin suurlähetystö tierottaa asioosta vasepuukin sivuullansa. justihin mainitut paikat aiva tupaten täynnä ihimisiä. MBK ja Pratunam näytti ainaki olevan aiva tukos ja uskoosin monen muunki paikan oelvan samoon. Ja johan siitä mainittinki jotta jo eileen ku tänne maalle lähärettihin niin oli valtion rakennuksia vuorattu aika riskiillä natolangoolla. Ja kuulemma armeijaa on tulos/menos kovaa kyytiä kirkolle… Jotton kovaa paree pysytellä täälä maalla aiva hissukseen. Josko sitte ens kuun puolella hilippaastaas vaikka Pattijoelle tapaamahan yhtä naamatuttua… sellaasta tuas vaimon kans aarnoottihin jotta siälä voitaas sellaanen vajaa viikko viettääkki. Voitaas mennä naamatutun kans samat kuviot ku jokunen vuosi sitte. Eli rannalla supaa repimäs kellon tarkkuurella, saunaa ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Siis miesten saunaa! Sonki sellaanen sauna jottei siäloo naisia ku respas jos siinäkää. Muistankohan mä ny oikiaa paikkaa? Kello lähentelöö kahta ja täs mä istun uuren kaupan erustalla, juan ensimmäästä (ja sitton tosi) olutta tälleppäivää ja ihimettelen maailman menoa. Aurinko paistaa niin kirkkasti jottei meinaa näytöstä mitää nähäräkkää, jotta äläkää ihimetelkö normaalia enempiä kiriootusvirheetä. Tuo isoon kirkon tilanne vaikuttaa tännekki, mutta jokseenki positiivisesti. Bangkokis asuvat ovat tulleet joukolla maalle ja orottelevat tilanteen rauhoottumista kotiseuruullansa. Se näkyy ku äsköön oltihin lähikaupunkis (Samchuk) asioolla ja sen vanhalla torilla. Maanantai ja ihimisä ku helluntaiepistoolas… Mitähän viä? Eilinen ehtoo meni ku siivillä ja väsyki tuli aivaku yllättäen ja oli vain psitettävä ittensä vaaterihin. Kävi melekeen ku isävainaalle, jottoli hyvä saara jalaat sänkyhyn ennenku uni tuli. Ja aamulla oltihin jo seiskan mais ylähäällä ja vaimo alootti senpäivääsen tohoottamisen siivouksien ja pyykinpesujen kans… Hyväku sain sille kaffit juatettua ku oli muka niin kiirusta, niin kiirusta. Ja mä vain viiliästi istuun kaffitellen ja ristikoota teheren. lomalla ku kerran oon. Vaimo lupas jotta saan jokusen päivää laiskotella, sitte lupas ruveta käskyttämähän. Aiva jännittää mitähän tehtäviä meinaa mulle sälyttää. No, senki näyttää aika.Jotta tairan ottaa sen toisen ja hipsiä kotioppäin jatkamahan vaikka kesken jääneen elokuvan kattomista. Jonsei muuta tuu mielehen.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

aamu

alkanut aasias reippaasti kohta neliän korvilla. Oliki tarkootus mennä Bobeija-torille ja sinne kans mentihin! Kovaa olí palio ihimisiä liikkeellä ja tavara halapaa ku mikä! Ostettihin tarpeellisa vaatetavaroota ja hurahutettihin tuktukilla takaasin hotellille. Täs ny aamupalaa einestellään ja pikapuoliin tulee hovikuski kyytimähän meirät kotio! Täältä kirkonkylältä on meinaan paree olla huomenis pois ku meinaavat pitää isoompia miälenosootuksia. Torilla jo näkyy paitojaki teetetyn huomiselle. Jotta palio on tulos porukkaa maalta, aiva liniuriittain kuulemma. Mutta tämon tätä paikallista politiikkaa ja siihen on paree olla ottamatta isommin kantaa. Päivä valakeni justihin ja liikennekki alakaa heräällä. Aamulla oli aikalailla rauhallista ku torille mentihin, mutta siitä se pikkuhiliaa virkistyy päivän mittahan. Täälä isoolla kirkolla on aina tuota liikennettä ja sen aiheuttamaa melua ja iliman saastetta ja siksikää en juuri tykkää täälä aikaani kuluttaa. Paree mennä maalle, siälon tilaa hengittää! Nojaa, pian kuski paikalla ja kattotahan kuinka yhteydet maalla pelaa.

lauantai 11. tammikuuta 2014

janyssitte

sain vaimonki vihiroon ja viimmeen tänne kirkonkylälle. Oliki pikkuusen vaikiampaa tua viimmeenen taipales ku piti mopon kuutis isut aniinjotta meni aamulla laitettu tukka aiva sekaasin,,,, Siitoltihin mulle pikkuusen niinku vihhasenaki, mutta sanoon jotta tuoson sellaanen paikka johona saa hiuksensa pesetetyä ja muuttoonki kusiahin niin loppu tua siihen. Ja mummiälestä tukk aoli aika hyvin. Mitäny sitäsitte kerkisin myähemmin kattella. Ja täs tämon nyssitte menny niinku märkää poltelels. Ei kuulemma renkä pihalle mennä ollenkaa, ainakaa määrättyyhin paikkoohin. Ja huamenis mennähänki aamutorin ajäläkehen tiukasti kotoa kohti! Aamutorihan alakaa jo kohtapuolilin kolomemmais, jotta kovaa pitää olla varahin hereellä. Ja senki takia pitää pian hakeutua vaaterihin,

ja täällä

Bangkok. Matka meni suhteellisen hyvin ja yhtää ei Helssinkin pääs tullu aika pitkäksi ja ei oikiastaan koneeskaa vaikka kuinka häjysti saanki nukuttua. Soli taas sellaasta torkkumista, välillä havahruun suu auki ja varmahan hornannukki lujaa. Mutta siinä se vajaa kymmenen tuntinen vain kulahti ja oltiin täälä kohtuullisen lämpööses. Tuo lentokenttä on aina sellaanen häslinki kaikkine tarkistuksineen ja tungoksineensa, mutta seki menöö ku ei sitä sen kummemmin rupia ajattelemahan. Menöö vain jonon mukana ja ku on paperit kunnos niin pääsöö sitte aikalailla sujuvasti siitä tarkistuksesta etiäppäin. Meirän hovikuski oli mua kentällä vastas ja toi tänne rautatieaseman kupeeseen meirän vakihotelliin ja täs mä ny istun ja nakuttelen ja samalla seuraalen liikennettä. kellohan on teitä viis tuntia eres, jotta täälä alakaa olemahan pualinen vaikka justihin aamupalan söinki. Sellaasta tuas matkan aikana tuumailin, jotta onko joittenki pakko vaihtaa lentokonees ranta-asuun kaikkine sanraalineen? On sitte oikeen komiat (?) sortsit, vaimonhakkaajan paita ja varvastossut. Jotta näytetähän heti niin turistilta, niin turistilta jotta. No, jokahinen tyylillään. Mä matkustin suhteellisen kevyes asustees, mutta vasta hotellilla suihkun perästä vaihroon sortsiasuun ja kävin jo tuas rautatieasemalla ostoksillaki. Vaimo on tuloillaan johonkiaikahan ja sitte mennähänki tuohon lähelle syämähän aiva uskomattoman hyviä ruakia! Ja oli kuulkaa lentoasemalla taas porukkaa, oikeen oli mukavaki siinä kuskia orotelles käveleskellä ja kattella sitä kuhinaa. Oli monemmoosia vastaanottajia kyltteineen kaikkineen ja monemmoosta tarioaajaa kyytihin ja hotelliihin. Mutta mä sain vain kattella päältä. Emmä juurikaa enää ihimettele, kunhan jotaki eurooppalaasten naisten pukeutumista… Sanottakohot jokseenki nätisti, jotta jos on kovaa muarokas niin se vois olla asialtaasta ottaa huamioon pukeutumises eikä tunkia ittiänsä muutamaa numeroa piänempihin asuuhin. Huamiotahan sillä toki saa, muttei varmahan sellaasta mitä pukeutuja ajatteloo. No, jääköhöt tua ihimettely ny tuahon. Juan tämän sooraveteni loppuhun ja meen kuittaamahan vaikka pikkuusen kertynehiä univelekoja. Jos tuas karunpualeeses osas hotellia ny sitä pystyy tekemähänkää. Mutta kuhan meen levyttämähän. Jotta tällääsellä alootettihin tälläkertaa. Saa kelevata.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Nyt

Voitaas toreta reissun alakaneen ku istun täälä kv-alueella punaviinilasillisen kanssa ja kattelen ihmisten ohimarssia. Ei tuota mitää ongelmaa odotella neljää tuntia, että pääsee istumaan koneeseen kymmeneksi tunniksi. Parfyymit vaimolle ostettu, vielä pitää kattella lapsille suklaata ja josko vaikka jotaki kotimaista juomapuoltaki ottaas ainaki yhyren pullon. Tällä puolella on tovi hyvä tarjonta niin ravitoloos ku kaupooski, eihän tuola kotimaan puolella oo juuri mitää ja ei sielä aikaansa saa kulumaan. Ensikis mulloli aikomus pistäytyä vaikka kirkolla, mutta ei tuonne räntäsateeseen ja tuuleen viitti millää mennä. Jumpoki oli stuos vieres, mutta saa seki olla multa rauhas. Kyllä se aika täs kuluu surffates ja kattelles. Jaa, mutta tuoshan on DinersClubin flikka jotaki tarioamas, pitääki mennä kyselemähän jotta mitä saa halavalla ja mistä… Jotta olokohota tämä vaikka tämän reissun virallinen alootus ku kerran kv-alueella jo ollahan. Emmä ny enempää keksi ku ei täs oikeen pysty keskittymähänkää ku ihimisiä menöö ohi kaikenaikaa ja niitä pitää vaharata… Jotta palaallahan sitte huomenis tuolta Bangkokin kirkolta johona ollahan ainaki yks yö.

torstai 9. tammikuuta 2014

ja sitte

Passi ja siinhen liitetty viisumi hallinnas ja laukku pakattuna. Vielä viimeinen kotisauna ja vois asettautua vaateriin aamua odottamaan. Vaasasta 0850 ja Helsinki-Vantaalta 1640. Väliin jäävä aika mennee joko aiva kentällä (jonne saattaa tulla muutamia naamatuttuja kaffille) tai sitte vaikka läheises kauppakeskukses pöffäällen. veikkaan kumminki ensimmäästä vaihtoehtoa, tuskin viittin kovin kauas kentältä lähtiä. No, senki näköö huomenna.

ja sitte

Passi ja siinhen liitetty viisumi hallinnas ja laukku pakattuna. Vielä viimeinen kotisauna ja vois asettautua vaateriin aamua odottamaan. Vaasasta 0850 ja Helsinki-Vantaalta 1640. Väliin jäävä aika mennee joko aiva kentällä (jonne saattaa tulla muutamia naamatuttuja kaffille) tai sitte vaikka läheises kauppakeskukses pöffäällen. veikkaan kumminki ensimmäästä vaihtoehtoa, tuskin viittin kovin kauas kentältä lähtiä. No, senki näköö huomenna.

tämänkertaanen

Reissuun lähtö meinaski mennä jännittäväksi ku Itella (jota muinoon Postiksiki kutsuttiin) seikkaalutti viisumia ympäri laajaa pohojammaata. Nyt justiin näyttääs tilanne olevan se, etton saapunu Jurvaan ja oonki tuotapikaa menos sitä hakemaan. Sitte alakaaki olemahan kaikki oleelliset asiat kasas ja voi pistää matkalaukunki kuntohon! Jotta koitan tätäki aina joutessani päivittää, jos tätä ny joku viittii/kehtaa lukia. Kiälitairottomat saa kysyä tulukkausta vaikka Jurvan kunnasta…. siitä samalta luukulta johonka ne valituksekki viärähän.