Thaimaan makuja ja kokemuksia niin taikamaasta kuin sohojolastakin. Asiaa asiasta ja varsinki vierestä. Kirioottajana Jurvalaanen vanhempi villottaja, YK-kokemusta niin Kyprokselta, Siinailta kuin Namibiastakin. Saattaa sisältää muisteluja ko. ajoilta, mutta saattavat olla hiukkasen ylivärittyneitä...
lauantai 28. helmikuuta 2026
1st Pizza
Sitte iltapäivästä tultiin Tipin serkun kuskaamana tänne lähistölle ja ajauruttiin paikkaan jossa Freddien kans toisistamme tiätänmättä tilasimme pitsat ja olihan ne kumminki ookoo, vaikka pikkuusen pieniä siihen paikkaan.. mutta sitte piipahdettiin Oin viimesellä työpaikalla paarikarulla ja juotiin virkistävää appelsiinimehua.. tai siis minä join, F tempasi muutaman SangSomin.. ja sitte NightBazaarille josta onki vireota, jotta kattokaa niitä. Sitte oikastiin paarikatujen kautta tänne j amatkalta napattiin herelmää iltapalaksi. Sompoo, ananas ja vesimeloni piisaa oikeen hyvin ja varsinki ananas maistuu aiva taivaalliselta, ei yhtää peltipurkilta...
28.2.2026
Lauantai tuli alootettavaKSI JA HELEMIKUU SITTE PÄÄTETTÄVÄKSI ELI ELETÄÄN KUUN VIIMMEESTÄ PÄIVÄÄ. Capslok meni vahinkos päälle, mutta en jaksa korjata... Eilen tuli aika mukavasti askellettua ja seki auttoo hyvin nukkumises, jotta ei olllu mitää vaikeutta nukkua melekeen kuuteen. Ja se Tapparatin markkinoolla syäty ruaka piisas oikeen hyvin tänne asti. Nyt piti viilennin sammuttaa kun täs nakuttelemaan rupesin ja yölläki sen sammuttaminen kävi mieles kun pelekän lakanan alla nukuksittiin, mutta oli mukava ilimanala etten sitä kumminkaa sammuttanu.
Ja mitäs tänään? Huomenna vissisti kotioppäin jotta tänään on sitte tehtävä ne asiat joita pitää, huomenna ei varmahan kerkiä juuri mitää sen kummempaa teheräkkää. Se yks paita on vieläki hakuses vaikka sitä eilen markkinoollaki kuinka katteltiin niin ei vain löytyny muutaku XXL-kokoa ja se ei tälle halukkaalle oikein piisaa kun ei piisaasi mullekkaa. Jotta josko tänään illemmalla kiertelemään se bazaari joka ielen oli melekeen autiona myyjistä, Pitsaaki meinasin syärä, mutta se eioo ollenkaa välttämätön, mutta saatan senki teherä jos hollille passelisti sattuu, mutta sen kummemmin enoo sitä suunnitellukkaa. Pitsa ei kuulu mun eherottomiin suasikkiihin ja aika harvoon sitä syätyä tulee jotta jos suames pitseeriahan tuloo mentyä niin mielelläni syän kepappia ku pitsaa. Mutta nyt sitte seuraavaksi alakertaan kaffille ja seiskalta hakaastava jotaki purtavaa niinku aamupalaksi. UUtisista kattoon jotta Afganistan ja Pakistan olis sotasilla j aaamaata pommitettu oikeen vimmas. Ettei ne siäläkää osaa olla sotimatta ja kumpiki maa on muutenki onkelmis ja silti pitää ruveta sotimahan.. Kyllä nopiaa huone lämpiää kun tuon viilennettimen sammutin, mutta antaa nyt olla tovin näin. Ja orottelen kun tuo rakkaus saa aamutoimensa tehtyä ja mennään sitte alakertaan laillansa aamupalalle..
Uutis ei oikeen kummempaa ollu, tuulitukka se vouhkaa entiseen malliin ja komentaa mitä milloonki, mutta ei siitä sen enempää. Täälä on muuten menos kohtalaasen isot sotahariootukset ja helikopterin pörinää kuuluu pitkin päivää. Lähistöllä on isohko varuskunta ja se lienee niinku keskuspaikkana, mutta hariootuksihin osallistuu muitaki maita ja kaikki aselajit on toki mukana. Eioo kuulunu oikeen mukaan siitä rajakahakasta Kamputsean kans, jotta olisko ne päässeet jonkimmoosehen sopimuksehen sen asian kans. Toivottavasti.
Siinä kuvia eiliseltä markkinareissulta, toisen ruaan söi vaimo ja me oppaan kans syätiin PhatKhaPaot. Ja ensiksi kuulin taksin olleen Grab, mutta oliki Bolt-tyyppinen.. kumpiki vaatii sen sovelluksen ja vissisti respas sen tilasivat omallaan. Ja takasin tosiaan tultiin mopotaksilla ja kyyris molemmat.. ja sehän oliki pikkuusen jännittäsä kyyti, mutta hyvin se kuski puikkelihti ja osas pikkuusen paikoos oikaastakki. Jotta mukisematta maksoon sovitun hinnan ja kiitin kulietuksesta. Ja justiin päivällä tuola lähellä rantakatua melekeen nähtiinki mopokolari, se siinä pikkuusen jännittiki, mutta selevittiin siitä kumminki iliman mitää muutaku pientä kauhistusta, mutta se saattaa vain virkistää.. tjsp. Mutta nyt otan ja katton uutisia pikkuusen paremmin ja alan kattella jotaki päälleni. Kaapis näyttää olevan paitojaki vaikka kuinka, jotta sieltä vain päälle ja alakertaan.
perjantai 27. helmikuuta 2026
Kaikkien katuruokien kunkku PhatKhaPao! Ja ei tarvinnu lisäpotkua!
Tämä ateria syätiin Thapparatin iltamarkkinoolla jossa oli sama opas ku päivälläki ja kierreltiin alue aikalailla kokonaan ja sai siinä taas pistellä jalakaa toisen etehen.. Mutta ruaka oli hyvä ja ei tosiaan tarvinnu mitää lisämaustetta, oli aikalailla tymäkästi maustettu, jopa omas suuski tuntuu siltä. Mutta sitte tuumattiin kiertelyn piisanneen ja katteltiin mopotaksi joka otti molemmat kyytiin ja se matka oliki pikkuusen jännittäväki, mutta taitavasti se kuski ajeli ja tiesi oikopolokujaki ja aika nopsasti oltiin sitte kortteerin lähellä. Maksoon kiltisti pyyretyn summan ja kiitin kyytistä. Niinku kuuluu. Tiämmä. nyssitte kortteeris ja ei tartte iltapalaakaa ja ne herelmäkki jäi ostamatta, pullo sokeriruokosta puristettua tehojuomaa aamuksi.
Ja siinä päivän askellukset, jotta aikalailla hyvin pistelty jalakaa toisen eteen. Mutta kaikki on aina kotioppäin ja hyvältä vain tuntuu nyt päivän päätteeksi. Herelmää olisin voinu vielä popsia, mutta menee näinki, onhan sitä ruakojuamaa aamuksi ja seiskalta saa taas aamukaffille kaveria.
Jotta varsin tyytyväänen passaa olla tähänki päivään ja taas kiitokset paikallisoppaalle! Kattotaan sitte huomista kun sen aika tuloo, illemmalla vois käyrä sen NightBazaarin kävelemäs, mutta sen näköö sitte huomenna.
Päivää
Saatiin pätevä paikallisopas ja käytiin kattomas tuota Terminaali21:tä. Ohes aikamoinen ostoshelevetti jossa korkeahkot hinnat. Ja nyt 10000 askelta jo tänään ja iltatori vielä käymättä. Sinne mennään tästä taksilla ja paikallisopas mopollaan. Kattellaan sitte seki tori ja sielä asiallisemmat hinnat. Tiämmä.
Aamupäiväää
Aamupäivän kävely suoritettu ja jossaki torilla tunkokses katteltu iliman mitää kummallisuutta. Pikaparturiski kävääsin tuos kulumalla.. kohtuuhintaan kohtuullista tulosta jota on vaikia itte arvostella. Mutta kelevattava tällääsenä, siinä lopputulos. Nyt pienet päivälevokki otettuna, jotta vois suunnitella jotaki muuta..
Nightbazaar oli lähes kiinni ja sama Centraaliski jossa käytiin kääntymäs ja pikkuusen ruakaosastoa katteltiin mutta ei kumminkaa mitää ostettu... täälä hinnat aiva eri tasoa maaseutuun ja sen ostospaikkoohin verrattuna. Ja kun ei ollu sen kummempaa tarvettakaa, niin mukava oli pikkuusen viilentää oloa sielä kattelemalla. Sitte lavataksilla markkinapaikkaan jossa tosiaan väkiä niinku helluntaiepistoolas.. kookossmouthie kumminki maistu ja pitihän sitä nestettä muutenki tankata, ettei ala heikottaa..
Aamupalaa seiskalta
Hyvät on seiskan valikoomat ja sieltä sitte sopiva setti ja kortteeriin kaffille jokka vapaat melekeen koko päivän. Päätettiin justiin, jotta sunnuntaina paluu kotomarkille ja suunnittelu jatkon suhteen voi sittemmin alakaakki. Olisko Cha-am sitte vaiko mitä? Kuukausi on aikaa, mutta isoolle kirkolle tuskin mennään vaikka sielä jokusia loistavia ruakapaikkoja onki, mutta siinä kyläs liikkuminen on niin aikaavievää ja tukalaaki, jotta jäänee tältä reissulta käymättä. Hiukan hankala tämä poöytäki nakutella, läppäri jää liika korkialle ja joutuu käsiä pitämään pikkuusen ylempänä ja eioo niinkää sujuvaa nakuttelu, mutta eiköhän tälläki tyylillä sen aikaansaa mitä muutenki..
Sitte seuraavaksi lähdetään pienelle kävelylle ja kattellaan löytyykö yhyrelle kaverille se HD-tyylinen paita.. pitää olla ainaki XXXL-kokoa jotta niitä ei aiva jokaases puaris oo, mutta täältä saattaa löytyä kun täälä liikkuu palio isokokoosta porukkaa niinku eileenki havaattin. Eioo mitää nyliettyjä oravia liikkeellä ainakaa eilen. Tuola vähäsmatkaa on se yömarkettiki, jotta saatetaan siäläki käväästä kun eioo ollenkaa paha matka. Varvasta pitää pikkuusen laastaroora, eilinen kävely näis sandaaliis ei ollu oikeen hyvä, mutta laastarilla asia koriaantuu ja sellaasia löytyy tuosta poksista jossa lääkkeitä ruukaan kuliettaa.
Mutta nyt vähääset aamutoimet ja sitte pian tuonne helteeseen. Jonkimmoonen päähine pitää viritellä nuppihin jottei vain rupia viämistämähän..
27.2.2026
Hyvin nukutun yön jäläkeen aloottelen perjantaita ja totean kortteerin ilimastoonnin toimineen oikeen mallikkaasti ja kumpiki nukuttiin yhtä hyvin ku kotona. Tosin mulla vaikutti se eilien kävely. Ainoa huono puolis iinä kävelys oli jotta tein sen näillä sandaaleilla kun kävelyyn tarkootetut lenkkarit jäi jurvaan.. mutta hyvin sujuu näilläki ja kun koitettiin pitää maltillista vauhtia, ettei hiki valuusi niin kovaa.. mutta valuu kumminki vaikka siinä kymmenen kantturoos takaasin käveltiinki ja sain mennä suoraan suihkuun ja pestä hiet pois. Mitää iltapalaa ei tarvinnukkaa olla, se Majatalon buffa oli siksiki runsas, oli kaalilaatikkoa, kanaa ja jauhelihapihviä jonka kans sienikastiketta. Ja tietysti oli makaroonikoteloa jonka kumminki skippasin.. ja meinasin unohtaa kolomia sorttia sillit! Nepä vasta oliki maullaan kun siihen kylkeen keitetty peruna ja setti voita, johan maistu taivaalliselta. Ja näytti tarioolut maistuvan muillekki ja sen hinta ei ollu ku kolomisen euroa, jotta halavalla sai vattansa täyteen. Jos joku sattuu tänne Pattijoelle tulevan niin eherottomasti kannattaa torstaina mennä paikalle ja lyöttäytyä johonki porukkaan visaalemahan ja sitte paussilla saa tuota loistavaa ruakaa! Nyt tuli varmasti tarpeeksi kehuttua, mutta ei turhaan. Paikalla olleet olivat samaa mieltä, että on kysees valtakunnan parhaat suomiruaat. Ja oon samaa mieltä ja nyt oli kaikkien aikojen paras setti, johtuu varmaan niistä silliistä jokka vieläki kaipaaloo sitä uimavettä, mutta oon sitä jo täs aamun hämäräs koittanukki juara.
Siinä vielä eilisen visan tulokset ja olin joukkuees Vasut!
Siinä näkymä tästä jossa nakuttelen, tuos pöyrän äärellä vois olla tuoli ja voinki sitä kysyä respasta tai sitte siirtää tuosta parvekkeelta toinen tuoli, sielä kun en juurikaa viitti istuskella.. mutta mennään nyt tällä tyylillä toistaaseksi. Kello tuli jo kahareksan ja vois suunnitella alakertaan menoa ja hakaasta seiskasta pientä aamiaasen tyyppistä ja sitte vois suunnitella päivän ohojelmaa, siitä ku eioo vielä oikeen mitää tietoa. Jotta tästä sitte eteenpäin päivän kulietukses.
torstai 26. helmikuuta 2026
Majatalo
Ja visas tuli se haettu VOITTO! Ja vielä reilustikki. Saatiin kasaan toimiva tiimi ja vahvistuksena tuli pari eläkkeellä olevaa rehtoria joilla oivallinen tioetämys.
Mutta hyvin me veteraanikki tiärettiin ja siksipä tulos oli hyvä ja palkintona oli kaikille drinkki ja omani sai hoirella naamatuttu tuosta naapurihotellista. Käveltiin erestakaasin ja vajaa 8000 askelta näytti tulleen. Ja nyssitte suihkun jälkeen levolle. Huomenna uus päivä ja uuret suunnitelmat.
Iltapäivää
Käytiin tuossa aika lähellä syämäs, tai vaimo söi ja mä nautiskelin smoothien ja Fantan. Tuli taas ilimi se tosiasia, jotta hinnat täälon korkialla maaseutuun verrattuna. Mutta tämähän onki oikeen turistirysä ja viimesenpäälle sellaanen! No, illalla sitte hilippaastaan tästä kävellen sinne Majataloon ja meitä onki sitte 3 Namibian veteraania samas ryhmäs, mutta toki siihen muitaki mahtuu ja tarkootus on mennä aijoos paikalle, ettei pääse liika tukkoon paikka menevän. On siksiki suosittu paikka näin torstaisin.
Mutta nyt vielä pikkuusen askareita ja sitte alakertaan orottamaan yhtä visaalujoukkueen jäsentä, sen kortteeri on tuos vieres, mutta on sellaanen hotla jotton aina täysinäänen kun oon sitä kattellu. Jotta suosittu on, mutta eioo tyhyjä tämäkää kortteeri vaikka eioo ravintolaa eikä myymälää. Mutta on seiska ja toinenki vastaava aiva tuos nurkantakana. Mutta nyt peli jatkuu.
Ja täälä ollaan!
Perillä ollaan oltu jo toinenki tovi, matka kotoa kesti sen kolomisen ja puoli tuntia kaharella stopilla. Ei olisi kannattanu juara sitä kaffia aamulla.. mutta onhan tuolla välillä paikkoja jossa stopata, että ei siinä sitte mitää. Nyt orotellaan jotta koska huone siinä kunnos jotta voirahan sinne mennä ja mikäs täson orotelles ja kaffia juares. Hakaasin nurkalla olevasta seiskasta pikkuusen purtavaaki, mutta sen paremmin en meinaakkaa nyt päivällä syärä, illalla ku on se Majatalon tietovisa ja paussilla saa aiva loistavaa suamiruakaa.. Jotta orotellaan kaikes rauhas. Matka tänne sujuu oikeen mukavasti ja vaikka yöni huonosti nukuunki en juuri muutaku pikkuusen torkuun matkan aikana. Vaikka olis ollu maharollisuus nukkuakki, mutta ei vain onnsitunu. Oon tosi huono nukkumaan kaikis liikennevälineis, jotta asia ei tullu yllätyksenä. Ehkä otan pienen levon kun huoneeseen päästään..
Siinä vielä sijaanti ja seiskan herkkua. On tuos kulumalla toinenki myymälä, mutta jotenki tykkään seiskan valikoomasta ja ainoa eioo nuo herkulliset leipäset. Vaikka en nyt justiin muuta ostanukkaa. Ja alkoholijuomia myyrään 11-24 ja sen sain seleville kun kattelin sitä juomakaappia. Mutta eioo vieläkää tarvetta niille juomille ja tuskin tulookaa.. olisko paree olla vannomatta? No, näkkyypähän kuinka seki asia etenöö.
Päivästä näyttää tulevan lämmin vaikka tuos tulles pikkuusen vettä ripsutteliki, mutta soli ennemminki niinku piskottelua ku saretta. Lankomiehen poika Rung ajeli koko matkan, mutta lanko on apparina jos poikaa rupiaa kovaa väsy vaivaamahan. Saattaa vaikka niinki käyrä kun poika on pariki työpaikkaa ryssiny myähästelyyllä ja lintsaalulla. Ja niinku oon sanonu on täälä vaikia saara pysyväästä työpaikkaa jos sulla eioo minkääsortin koulua käytynä. Ja Rungilla eioo käytynä muutaku armeija, mutta sillä ei pitkälle pötkitä ja lankomies ryssi sen aurinoenerkiapaikan työpaikan ottamalla luvatta ittelleen jotaki työmaalta. Ja ei auttanu vaikka muukki teki niin ja olivat teheneekki ja se tavara oli ns. poistopaikas. Mutta kenkää tuli jotta heilahti. No, se siitä ja niistä. Justiin täs puhuttiin, jotta Rung saa tulla meirät hakemaan sitteku sen aika on, maksettiinki siitä jo vörskottia kohtuullisesti. Maksaashan se taksillaki sellaaset 2000bht ainaki.
Kortteeris näyttää olevan porukkaa ja kuulin tuos kotimaista kieltäki yhyren kokeneemman näköösen kaverin suusta, mutta en tokikaa siihen kuinkaa reakoonu, niinku en yleensäkkää reakoo sitä kuullessani. Säätä kattoessani havaattin, jotta Jurvaan on luvas lunta, räntää ja vettä ja lämpöasteillekki näyttääs menevän. Oliskohan ne pakkaset jo sitte pikkuhiliaa mennyttä kamaa? Sais kyllä ollakki vaikkei se räntä ja vesikää kovaa mukavaa pääse olemahan. Mutta keli on mitä sattuu joka paikas, täälä sitä ei kauhiasti tartte tuumatakkaa, jotta minkämoonen keli huomenna sattuu olemahan, ens kuun aikana päivälämmöt vain nousoo ja huhtikuu on se kuumin kuukausi, mutta silloon ollaaki jo sohjolas.. Tiämmä. Tämä tila jossa ollaan onki oikeen mukava, tuulooki sopivasti jottei pääse oikeen kuuma olemaankaa. Tipi tavootti justiin serkkunsa ja kattellaan mennäänkö tapaamaan vaiko ei. Hänellä on ollu tervydellisiä onkelmia ja on ollu jossaki operaatioski viimesen vuoden aikana. Sopikoot kuinka sopivat, voirahan me tästä liikahtaakki vaikka huomenna. Tämä kortteeri näkyys olevan kokeneempien kortteerina ja selekiästi ittiäni reippaastikki vanhempia ukkoja tuos on kuleksinu joku oieen kävelykepinki kans. Mutta täs on oikeen mukava ja auttavaanen henkilökunta ja huoneet piretään tosi siistinä, se jo havaattihin viime kerralla kun täälä oltiin.
keskiviikko 25. helmikuuta 2026
26.2.2026
Torstaita aloottelen ja pian kamat kasaan ja matkaan kohti kalastajakylää. Mukillinen kaffia vain ja kattotaan sitte matkalla jotaki purtavaa. Ja onhan illalla syätyki, jotta hyvin päriää toisenki tovin.
Ja kellon lähetyes viittä lähtö lähellä. Kunhan kuski heräälöö.
Lotuksen kanaosasto
Lotukses tuli sitte piipahrettua, mutta vain pakolliset ostokset tehtiin, huomenna kun lähdetään ja palataan tänne vasta ens viikon alakupuolella. Mutta onhan sielä hyvät tarjonnat tuola lihaosastollaki, löytyy kanaa vaikka minkämoosta ja sitte muut lihat lisäksi. Aika monipuolinen on tuo puati, sanoosin jotta sieltä saa kaikki mitä täälä tarttoo, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta mutta ne eioo ollenkaa välttämättömiä. Tipi lähti vielä käymään sielä temppelillä jossa naapuri on ruakiaan myymäs, mutta meinas tulevansa kutakuinki äkkiä takaasin.. no, tuloo sitteku nenä näkyy. Tiämmä.
Äänikirjoissa jätin nyt Päätalon ja siirryyn kuuntelemaan Waltarin Sinuhea ja ei yhtää haittaa vaikka oon senki aiemmin kuunnellu, son yhtä hyvä vieläki ja lukijana Lars Svedberg jolla aiva passeli ääni tuohon hommaan. Kello vasta lähentelöö kuutta ja valakeus on vielä täyrellinen ja päivä on ollu aikalailla lämmin vaikka aamulla meinaski pikkuusen ripsotella vettä, mutta sitä ei eres oikeen havaannukka kun se oli jo loppunu. Pohjooses on tosiaan vettä tullu oikeen kaatamalla, varsinki Isanin maakunnas sanovat sitä tulleen oikeen reippaastikki. Tottahan se tääläki pikkuusen ilimanalaa friskaas, mutta tällä on nyt mentävä. Kattotaan sitte tuola kalastajakyläs, jotta kuinka vakaa siälon ilima ja keli. Mutta tästä pian ollalliselle ja sitäkautta iltatoimiin j alevollekki aikalailla aikaasin, aamulla meinattiin lähtiä aijoos, jotton pelivaraa ja ei kuskilla mee kovaa iltapuolelle se paluumatka.
25.2.2026
Keskiviikkoa koitan täs alootella vielä täysin pimiäs ja kello justiin ylittäny kutosen, jotta kattelen ensiksi uutiset niinku hollille ja plaraan ne ensimmääsen kerran. Niinistö ja Stubb näyttääsivät olevan samoolla lihioolla ja tykkäävät Ukrainan olevan voitolla, jotta pitänee tuo juttu aukaasta kokonaan ja kattoa kuinka herrat näin kuvitteloo asiootten olevan. Kummanki pitääs olla oikialla tasolla asioosta ja jäläkimmääsellä hyvät suhteet tuulitukkaan ja ereltäjällä aikoinaan hyvät suhteet Putiniin ja molemmat herrat ovat varsin läykkäistä ja tehtävissään osaavia jotta kylläpä heillä tähänki asiaan omat perustelunsa on, ne mun pitää kattoa tarkemmin.
Eilen oli illallisella aiva loistavaa maksaa sipulien ja kasvisten kans ja oli kyllä maullaan ja vieläku siihen kylkeen Pau oli paistanu possun lihasuikaleita niin johan kelepas. Vaimon kans kaharestansa pisteltihin melekeen tuo koko setti, mutta oliki jo aikamoinen näläkä.. Ja sitte aukaasin sen kolomannen kaffipaketin ja tälläkertaa oli Kharismaa johon oon tykästyny ja se on ollu Kimaras mopiilitarjouksena ja oon sen aina hakaassu. Jotta on kaffi mun makuun ja sitei tartte liikaa panna. Nykki kahteen mukilliseen kolome mitallista niin tuli oikeenki hyvä lopputulos.
Ja lopuksi vielä leijonat pronssimitallit kaulas! Kaikki kunnia ja kiitokset leijonille, oli oikeen viihryttävät kisat ja jännitystä sai aiva piisalle asti jokaases ottelus. Ja tietysti sitä jäläkipyykkiä pestähän koko aijan, mutta täytyy vain toreta, jotta yhtälailla ovat ammattilaasia ku muukki kisois pelanneet änärimiehet. USAn kultamitallijoukkueesta kaikki ei menny tuulitukan kutsuulle valakooseen taloon, jotta siinä jonkimmoonen rotesti tuulitukalle. Mutta tokkopa tuo sitä ymmärtää. Tuo Kharisma maistuu pikkuusen erimooselta ku JM, mutta ei huonommalta kumminkaa, on laillansa pehmiä maku vaikka onki tumma paahto. Mutta niinku jo sanoon, on mun makuhun ja se täs onki se pääasia. Voi olla, jotta Lotuksesta pitää pikkupaketti vielä varooksi ottaa vaikka täs nyt ollaanki jokusia päiviä pois ja juarahan sitte korviketta. Tiämmä.
Ja huomenna aikaasin aamulla lähretään Pattikselle ja lankomiehen poika meirät sinne kuskaa, sanoon jotta se joutaa kun ei käy enää missää töiskää ja mä jo tankkasinki auton ja tankkaan vielä uurestaanki, mutta kuski saa ajaa siitä riamusta jotta auto on tankattu.. Pattayalle mennään tuttuun kortteeriin BaanBuakhao on oikeen hyvällä paikalla ja tosi siisti kortteeri ja eioo aamupalaa, mutta vapaat kaffit ala-aulas ja seiska siinä aiva nurkan takana josta voi hakaasta jotaki purtavaa kaffin kans. Torstaina sitte naamatutun kans Majataloon tietovisaan ja tarkootuksena voittaa kisa! Ei siihenkää kisaan mennä sijoottumahan kolomanneksi tai viirenneksi, mennään voittamaan! Ja kisan paussilla saa sitte oikeen hyvää ja maukasta suomiruakaa varsin kohtuulliseen hintaan. Jotta siinä pikkuusen ohjelmaa. Saunaanki pitää mennä johonki ja naamatuttu tietää paikat ja ollaan joskus eri saunooski käyty ja ittekseni oon käyny Jomptienin suunnalla oikeenki hyväs saunas jossa kolome erityyppistä saunaa ja kylmävesialtaat sun muut siinä hollilla. Ja hyvä ravintola josta saa raikkaita juomia. Mun nykytilas tarkoottaa sootavettä limellä.. Jotta kattotaan sitte sielä paikanpäällä jotta mihinkä mennään. Asuu sielä Tipin serkkuki Oi ja saatetaan sitäki käyrä kattomas. Suomiruakaa saa tosiaan Majatalos, mutta pitsallekki pitää keriitä.. ja hierontaki on listalla samoon ku jalakahoito kynsien leikkuineen kaikkineen. Mukavahan son lähtiä kattomahan toisemmoosta tohinaa, tämä maalaiskylä ja sen seuraaminen alakaa jo piisata, jotta vaihtelu virkistää kovastikki. Meirän kortteeri varaus on maanataille, mujtta kattotaan sielä sitte kuinka teherään, eioo kirkos kuulutettu vaikka oltais vielä sen maanantainki jäläkeen. Kortteeriin vaimo soitti ja toivottivat tervetulleiksi ja mitää deposittia ei tarttenu, vissiin se piisaa kun vaimo soitti.. farangilta oltais se depositti haluttu niinku se meni viime kerralla.. Mutta näin tehdään huomenna ja siitäs itte erimoosta tarinaa ja vireotaki. Pattiksella on sitä nähtävää aiva piisalle asti, mutta kattellaan sitä sitte sielä paikanpäällä ja sitte kuinka teherähän.
Olinki jo eileen laittanu kuvan tuosta illallisesta, mutta tuskin tuo haittaa mitää vaikka tuli uusiksiki. Oli se niin hyvää. Pattiksella on siinä rannan läheisyyres ravintola jossa tekevät aiva loistavaa maksaruakaa ja muistaakseni oli perunamuusilla ja siinä ravintolan vieres oli tupakkakauppa josta saatan yhyrelle kaverille sikari ahakaasta jos vain saan ohjeistusta sikaarin merkistä tai jotaki osviittaa, itte enoo oikeen koskaa sikaaria poltellu, muistan yhyren sikaarin ja sen sain kun täytin 18 ja muistaakseni polttelin sitä monta päivää, soli sellaanen pikkulapsen käsivarren kokoonen ja sitä meillä kotona en sisällä poltellukkaa vaikka meillä silloon poltteli muukki. Isä ja äitiki veti Colt-tupakkia.. En saanu vielä siltä sikarikaverilta vastausta, mutta kerkiää täs vielä.
https://www.facebook.com/Majatalo
Tuos sen majatalon tiarot ja sitä pitää nyt sellaanen kaveri joka taitaa kokakukset ja on opettanu paikalliset tekemään aiva loistavaa suamiruakaa! Oon joskus käyny sielä aamupalalla ja onki sellaanen setti, ettei aiva heti tartte syärä! Ja sieläki on sauna lauantaisin, mutta veikkaan meirän menevän jonnekki muualle.. luotan siinäki asias a(a)siantuntijaan. Enoo niinkää palio tuola kalastajakyläs liikusekellu ja tiärän sielä vain muutamia paikkoja. Vaimon kans olleen oltu usein Jomptienin suunnalla kortteeria, mutta nyt mennään toista kertaa samaan paikkaan. Vaikka ollaan siinä Buakhaolla ennenki oltu muutamaski paikas ja siinä aika lähellä on se ICU-paariki josta saa sitä JÄÄKYLYMÄÄ lonkeroa. Siis sitä riliaitoa suamalaasta lonkeroa jota tämä paarinpitäjä toimittaa ympäri valtakuntaa, mutta enoo ksokaa eres harinnu tilaavani sitä vaikka se aikoinaan maistuuki vallan mainiosti. Jomptienillaki ruukasin siinä rannas käyrä jonku lonkun ottamas, siinä oli Lemminkäisen lippu ja sinne oli heleppo suunnsitaa.. asvalttimiehet tai niitte puolisot sitä juomapistettä piti yllä ja sielä sai sitte puhua äiteenkieltäki jos tykkäs.. Ja onhan Pattiksella niitä suomipaikkoja vaikka kuinka, mutta enoo niihin oikeen koskaa hakeutunu, jonku olusen oon saattanu käyrä ottamas, mutta mainitus majatalos oon käyny ehkä useimmin. makaroonikoteloa osaavat toki muuallaki teherä ja sitä oonki käyny eri paikoos syämäs jos on vain hollille sattunu. Löytyy rahtaripaikka ja vaikka mitä, en muistakkaa kaikkia. Ja valkeus on saapunu kellon ylittäes justiin seiskan ja toinen mukillinen kaffia menos. Eilen kun tätä jonnekki lähtöä harkittiin niin toisena vaihtoehton aoli Cha-am, mutta se nyssitte jäi laillansa toiseksi vaikka sinnekki vielä keritään kunhan täälä tilanteet sen sallii ja sielä voiski ajatella vuokrattavan sellaasen rivarinpätkän jossa muinoon koko joulukuu oltiin. Yläkerras kolome makkari aja alhaalla iso olkkari ja aiva toimiva keittiö kalusteineen kaikkineen. Soli oikeen mukava paikka ja aiva rannan tuntumas ja siinä melekeen vieres oli puoti josta sai juomia ja etenki jäitä ja niitä sen puarinpitäjän opika mulle toimittiki ja pysyyn hyvin juomien ja jäittenki kans oikias balanssis. Siolloon kun sitä olutta pikkuusen tuli juotua.. Mutta siiton aikaa usiampiki vuosi. Ja nyssitte on tilanne, ettei puurovärkkiä oo oikiastaan mitää, riisihiutaleekki meni eilen kaikki, jotta pitänee itte värkätä jotaki siihen aikaan. Nakkia ja pekonia kyllä löytyy, jotta nisitä sitte jotaki ja veikkaan tekeväni aiva itte. Päivän aikana vois kyllä Lotukses piipahtaa jos se vain aikatauluun passaa. Välttämätöön se kauppa reissu eioo, mutta kattotaan sitä sitte tuonnempana. Siihen torstain tietovisaan vois vaikka treenata IS:n viikkokisoja plaraamalla, mutta yleensä ne kysymykset on niin ovelasti tehty, ettei siitä pääse niinkää hyötyä olemahan. Muistaaksen 30 kysymystä ja eri aloolta, jotta pelekkä urheelutiätämys ei välttämättä riitä, pitää olla lisäksi aikamoinen yleistietämys jos meinaa kärkisijoja tavootella. Taitaa olla paree mennä vain näillä tiaroolla ja kattotaan sitte jotta mihinkäs e riittää.. niinku aina urheeliakki ruukaa sanoa.
https://www.facebook.com/ICUbeerbar
Tuollaanenki siitä kävelymatkan päästä löytyy, jotta sieläki saatan piipahtaa, jos sattuus olla vaikka pitsapäivä.. pitää koittaa kattoa tarkemmin. Ja sieltäki saa suamiruakaa jos sitä haluaa, mutta mulle taitaa piisata tuo Majatalon tietovisan tauolla nautittava setti. Yleensä on ollu niin ettei sinäpäivänä juuri mitää kannata ennen sitä syärä ja jäläkeenpäin ei tuu eres mieleenkaa.. Jaahans, kellosenku etenöö ja näyttääs olevan se aika kun siirrän itteni soffalle kenaamaan ja katton minkämoosia ohojelmia tuo rakkaus on suunnitellu ja kuinka ne muhun liittyy..
tiistai 24. helmikuuta 2026
Tarkenoo!
Juuri saavutetun neuvottelun perusteella lähdemme torstaina ja suuntana on kalastajayhteisö ja kortteeriki varattu saman tien. Mennään samaan paikkaan ku viimeksiki ja se on siinä hyvällä hollilla ja eioo pitkä amtka oikiastaan mihinkää. Ja kadun pääs on seiska ja joku toinenki marketti. Aamupalaa kortteeriin ei kuulu, mutta vapaa kahvi- ja teetarioolu aamuusin. Kelepaa meille oikeenki hyvin. En jaksanu tai viittiny sen kummemmin kortteeria kattellakkaa, niiton sielä aiva tuskaksi asti ja seki naamatutun kortteeri on täynnä jatkuvasti ettei sitä renkää kattellakkaa. Vaimo tuonne kortteeriin soitteliki ja asia selevä. Eikä mitää deposittia tartte huolehtia, senku mennään ja lankomiehen poika meirät sinne kuskaa aamulla aikasin.
24.2.2026
Tiistain vuoro tuli ja koitetahan tarttua siihen. Eilinen ilta meniki oikeen mukavasti markkinoolla uos aikalailla lähellä ja sielä oli naapuri tuotteitaan myymässä ja sitäki mentiin kattomaan ja Pau jäiki sinne avuksi tai osittain seuraksi. Markkinat ei varsinaaseti ollu vielä alakanu ja osa myyjistä vasta laitteli paikkoja kuntoon, mutta senverran oli myyjiä jotta sain sitä osteriomelettia illalliseksi ja kelepas taas oikeenki hyvin..
Siinä vielä loistava ja maukas markkinaillallinen ja sitte sieltä iltapalaksi ottamani pallomakkarat jokka maistuu oikeen hyvin sinapin kans. Normaalisti niitten kans annokseen kuuluu kuivattuja chilipalkoja ja valkokaalia. Ja yrittäjä joka näitä siinä lähellä naapurin tiskiä oli tuttu tältä kylältä ja isäntä antoo sen kuuluakki.. No, markkinat oli mitä oli ja ei pitäny sisällään mitää merkittävää, mutta varsinainen tapahtuma alakaaki vasta tänään ja jatkuu nelisen päivää ja oli sielä sellaasekki viritykset jotta jotaki ohojelmaa olis tuloski. Ja kattotaan jotta mennäänkä tänäänki sinne, se omeletti maistuu aina kun sitä vain on tarjolla ja annoskoko on justiin sopiva ainaki mulle. Mutta mukavahan siälä oli käveleskellä ja kattella touhuja ja ihimisiä. Kotona oltiinki vasta ennen yhyreksää, jotta ei siinä muuta keriinny ku iltatoimien kautta levolle.
Jurvan aviisiki on tuos hollilla ja sitä jo pikkuusen kattelinki. V-P Hannula näyttää lopettavan Vaassan lentokentällä pitämänsä kahvilan ja siirtyvän tekemään jotaki muuta. Veepee on sellaanen touhutaneli, jotta varmaan jotaki tekemistä keksiiki. Mutta kattelen tuon aviisin paremmin silimin kun siihen on sopivasti aikaa..
Uutisis ei mitää kovaa merkittävää ollukkaa, mutta nehän on tuos hollilla koko ajan, jotta voin niihin palata aina kun koneella istun. Ja päivä alakaa valietakki ja kukkojen kuittaalu kuuluu jostaki pikkuusen kauempaa, meirän takapihan komentaja osaa olla pikkuusen hiliempaa näin aamupuolesta.. Ja kissakkaa ei isosti mourunnu yällä eikä nyt aamullakaa, mutta tuo kissa-asia alakaa pian jo olla jonkimmoonen onkelmaki. Väki ei oikeen tajua mistä on kysen, näitä kissoja ei leikata eikä sen kummemmin ruokitakkaa, jotta ne katteloo syömisensä mistä kulloonki. No, olisko se kumminki paree jos pitääsivät vaikka hiiret tai rotat markilta pois. Rottia enoo tosin nähny kertaakaa ja aika ahrvoon hiiriäkää. Mutta se mouruaminen ja tappelut on siksiki äänekkäitä jotta mieleen tuloo kaikemmooset operaatiot sen suhteen, mutta tairan jättää ne tuumat toistaaseksi silleen..
Kalle Päätalon teos oman katon alle on kuuntelus, mutta se on sitte toistaaseksi viimmeenen jonka kuuntelen, kuuntelematonta saa orottaa ens kuulle, jotta jatkuu sitte niistä Kallen viimmeesistä teoksista. Ameriikan mantereella USA ja Kanada piruuloo toisilleen olympiahokista ja USAn joukkue eioo menos tuulitukkaa treffaamaan vaan näyttää hylänneen kutsun, jotta olisko siinä jonkimmoonen kannanotto tuulitukan touhuusta. Saattaa ollakki, mutta msitäs senkää tietää. Onhan se Kanadalle kovaki paukku hävitä laillansa pikkuvelielle ja vaikka hokia piretäänki sen kotimaana niin silti pelaavat samas liigas molemmat ja joukkueis molemman maan pelaajia. Mutta pian seki tilanne rauhottuu kun änäri alakaa taas pelinsä ja mielenkiinto suuntautuu siihen. Mikko Rantasesta oli kans uutinen ja ilmeisesti loukkaantunu Kanadaa vastaan pelates, mutta ei ollu vielä sen takempaa tietoa asiasta. Tietysti Dallas vahtii haukkana pelaajansa tilannetta ja teettää kaikki maharolliset tarkistukset ja tirkistykset vamman suhteen. Onhan pelaaja sen omaisuutta tai ainaki sopimus on sinne ja pitää sisällään ties mitä.Nyssitte päivä täysin valiennu ja ei vaimon raportin mukaan pitääsi olla sarettakaa tulos.. eilen joku sohojolasta kyseli jotta onko täälä tärissy kovaa.. mutta eioo sellaasta havaattu yhtää, mutta pohojoosen suunnalla on jotaki myrskyä ollu ja varsinki Isanin suunnalla on vettäki purottanu oikeen kunnolla. Mutta täälä ei tosiaan mitää poikkeavaa ollu havaattavis. Viime reissullahan oli se maanjäristys joka tapahtuu Myanmarin suunnalla ja aiheutti Bangkokiski joitaki onnettomuuksia kun järistys heilutti korkeita rakennuksia ja joitaki sieläki siinä menehtyy, mutta täälä sekää ei tuntunu ku pikkuusen ja itte havaattin sen kun pikkuusen viämätti ja luulin sen johtuneen jostaki omasta päästä, mutta se oli se järistys joka sen aiheutti. Mutta ei sekää täälä tuntunu sen kummemmin. Eilen kun tultiin seiltä markkinoolta niin nähtiinki ison sokeriruokopellon polttoa ja taas saa orottaa sitä msutaa saretta.. se sataa sitä aika laajallekki alueelle ja siitä polttopaikasta meille eioo pitkäkää matka. Ja niinku oon aiemmin maininnukki on se polttaminen jo kiellettyäki, mutta sitä tekevät siitä huolimatta kun sitä ei kukaa sen kummemmin valavo. Jotta son aiva tarpeetonta polttamista ja ei sen kummemmin maata paranna sen kummemmin, mutta nämä farmarit täälä toimii niinku ovat vuosikymmenet tehneet ja muutosta on tosi vaikia saara aikaan.
Nyt kylällä kulukoo joku ämyriauto, mutta taitaa olla kysees joku myyntihomma. Täs yleensäkki ajeloo näitä ja meki joskus niitä on haettu vihanneksia ja joskus lihaaki ja kun ne täälä kulukee vaikka lihaa myyren niin se on tosi tuoretta ja näin aamupäivällä eioo vielä liika kuumakaa.. vaikka jokku usein mun kuvia tai vireoota kommentooki ja puhuu kylymäketjusta niin täälä se eioo ollenkaa samantyyppinen ku muualla. Veikkaan ettei suomesta saa niinkää tuoretta tavaraa mitä täälä on tariolla. Vihannekset ainaki on enemmän ku tuoreita ja tulevat tästä tsoi läheltä ja sama lihanki suhteen. Moni muuki asia täälon erilailla ja tuo kylymäketju on vain yks niistä. Ja on torettava jotta enoo oikiastaan kertaakaa täälä olles potenu vattaonkelmia, en ainakaa isommin ja niitä muita ei oikeen kannata laskiakkaa. Oonki monelle sanonu, jotta paras keino täälä on niitä torjua on huolehtia omasta käsihykeiiniasta ja toinen on se jotta välttää raakoja tuotteita ja syää vain kunnolla kypsytettyä. Itte oon jättäny kaikki epämäärääset ottamatta ja en juurikaa käytä majoneesia en ainakaaa silloon jos ne on valamiiksi annokseen laitettu. Sushituotteet oon kans jättäny ottamatta, niis on sitä kalaa (joskus jopa lohtaki) ja sen tuoreuresta enoo niinkää varma ja oon senki takia ne jättäny otttamatta. Joskus musitan saaneeni pienen vattaonkelman torilta ostetusta salaattiannoksesta jossa oli kastike valamiina ja soli majoneesityyppinen. Mutta silläki kerralla selevisin yhyren yön vessareissuulla. Jotta varovaaseksi täälä on tullu monen asian suhteen. Ja tuli mieleen sellaanenki asia, jotta meille suamalaasille se korona-aika opetti ainaki käsihykieeniaa, mutta täälä se eioo ollenkaa menny samoon, täälä väki pesee tosi huonosti käsiäänm ja eioo ollenkaa tavatonta, jotta ruokaaki laitetaan sen kummemmin käsiä pesemättä. Ittellä tullu tavaksi aina ulkoa tulles ensimmääseksi pestä käret ja varsinki ennenku rupian mitää keittiös tekemään. Maskia täälä jokku käyttää jatkuvasti ja siinä onki kyse ilimanlaarusta joka tääläki on välillä tosi huono, mutta eioo niin huono ku isolla kirkolla jossa koulujaki suljetaan sen takia lähes viikottain. Ja osasyy on tuo peltojen polttaminen. Mutta ei siitä sen enempää. Tuola markkinoola aika moni ruakaa tekevä käytti maskia ja silloon on syynä se käry joka melekeen joka paikas on aikamoonen, ainaki niis joissa rillataan jotaki. Ja toien aika iso asia on nuo jäät joita täälä on tarjolla moneski paikas, jotta niittenki suhteen on syytä olla tarkkana ja siksiki mulla ittellä on omat jäät täälä omalla pualella ja sillä astialla ei kukaa muu itteni ja vaimon lisäksi pääsekkää käymään. Täälä on tapana ottaa käsinjäitä astiasta omaan lasiin ja silloon voirahan sanoa pelin olevan menetetty kun ottaa huomioon sen olemattoman käsihykieenian. Ja yleensäkki kun/jos ollaan ravintolas porukalla syämäs otan tarjolla olevaa ruakaa ittelle vain omalla lusikalla enkä juurikaa sen jäläkeen kun muut on samasta astiasta ottanu omallalusikallaan.. saattaa tuntua pikkuusen hysteeriseltä, mutta saa tuntu avaikka miltä. Joskus oon joillekki epääliöölle sanonu, jotta jos oikeen tosissaan pelekää pöpöjä niin voi olla paree pysyä täältä pois tai sitte käyttää vain pullotettuja juomia ja ei juara mitää lasista missää.. mutta ehän on maharotoonta, ainaki mun kokemuksen mukaan. Piisaa kun huoehtii omasta hykieeniasta ja on varovaanen ruakien suhtte. Yleensä katukeittiöös kypsentävät ruaan tosi hyvin ja niistä enoo saanu oikiastaan mitää ropreemaa vattan suhteen. Mutta seki on laillansa tuurinkauppa kuka saa ja mistä saa. Jokku sanoo saaneensa seiskanki tarjottavista onkelmia, mutta silloon saattaa olla kyse aiva jostaki ku siitä ostopaikasta. Vaikka silloonki ollaan tietysti hykieenian kans tekemisis ja mitä oon seiskoolla kattonu niin hoitavat hommansa varsin kelevollisesti ja eivät paljain käsin ruokiin satukkaa. Mutta niinku jo mainittei son tuurissaan kuka saa ja mitä msitäki. Katuruakia tarjoavis muovituolipaikoos eioo maharollisuutta käsiä pestaä jotta on syytä olla pieni käsidesipullo omas taskus jos oikeen peliättää.. itte enoo sitä juuri käyttäny, mutta oon koittanu valikoora ruakani ja paikan jossa sitä syön. Sillä päriää jo aika hyvin. Tiämmä. Nyt justiin otin sämpylän sulamaan ja hetkeksi mikroon sitä tekemään. Oliskohan se puuro riisihiutaleista? Eioo muuta maharollsiuutta kun unohrin ottaa niitä aussikaurahiutaleita Lotuksesta. No, sillä mennään mitä kulloonki on ja eipä sitä tiärä, jotta josko vaikka on maharollisuus jotaki lounaan aikana syäräkki.
Nyt näyttääs yhteyrekki pelaavan ja telekkariki jo sai sen toimimahan, sen toki eilen kerkisin havaatakki. Viikonloppu tahtoo yleensä olla aika ruuhkaanen yhteyksien suhteen, onhan silloon kaikki koululaaset kotona ja taatusti puhelin naamas kiinni, niinku esim. meillä. Nyt lienee aika pistää riisihiutalepuuro tekeytymähän.
maanantai 23. helmikuuta 2026
23.2.2026
Ja maanantai on nyt sitte alootukses pikkuusen normaalia myähemmin. Heräsin siinä puali kuuren aikoohin ja ei puhettakaa enää nukkumisesta.. jotta eiku ylähä, kaffit tippumaan ja sitte aamutoimet niinku ne ruukaa mennä ns. normaalis päiväs.
Kisat saatiin sitte päätökseen ja viimmeenen päivä meniki ensiksi hiihron paris ja sittemmin hokis jossa USA vei voiton ja ratkaasu jatkoajalla. Jännittävä oli peli ja kyllä siinä oli maailman parhaimmisto kaukalos! Ei mätetty palio maaleja, mutta peli oli vauhrikasta ja miehet taitavia ammatissaan. Naisten viiskymppisen vei orotettuun tapaan Ebba Andersson ja Kerttu Niskanen tais olla seittemäs. Mutta olihan seki hiihto! Ja veikkaan siitä kuultavan moneenki kertaan ja sitte selityksiä sille jotta kuinka näin kävi ja miksei toisin? Mutta kisoista selvittiin kumminki kunnialla ja niitä mitalliaki tuli varsin mukavasti ja vaikka kaikki ei onnistunukkaa. Jotta sitte eres se jäläkipyykki, mutta sitä en meinaa sen tarkemmin kuunnella saati kattoakkaa, se ei oikeen kuulu kisalajeihin.. Tiämmä.
Eihän täs oikeen muita uutisia enää osaa kattoakkaa kun näitä kisajuttuja on toisenki tovin kattellu, mutta mitää kovaa merkittävää enoo vielä ainakaa havaannu vaikka molemmat lähteet oonki koittanu kattella.
Siinä vielä kuvia eiliseltä ja hokista. Kaikki ei tietysti tykkää tuosta kuinka kulta ratkaastiin, mutta se meni kumminki nykyysten sääntöjen mukaan jotta ei siinä sen kummempaa. Ja vaikka se jatkoajalle meniki ei se sitä kummemmaksi saa muutettua ja kaikki kunnia voittajille! Itte olin veikannu Kanadaa voittajaksi, utta ei silläkää mitää vaikutusta mihinkää sen kummemmin oo. Peli oli kovaa ja jännittävä, jotta niinku YLEn asiantuntijakki totes se tais olla aikojen peli! YLE saa multa hyvän arvosanan niin lähetyksistä kuin muustaki ja annoonki jo illalla palautetta kun sitä kysyttiin. Selostukset oli hyviä ja asiantuntijat aiva loistavia, jotta kiitokset vielä sinne minne ne kuuluu.
Ei täsny sen kummemmin uutisia osaa kattoakkaa, mutta kunhan kattelen kisauutisia ja lopputuloksia parhaani mukaan. Nyt ei tartte kattella kisaohojelmaa sen kummemmin kun olympaituli on jo sammutettuki ja liput laskettu kisapaikoolla.
Jotta passaa täsny sitte koittaa kattella uutisia pikkuusen tarkemmin ja sitte voitaaski pian suunnitella menemistä johonki tai ainaki ajankohtaa koska niin voitaas teherä. Ja onko suunta Pattijoki vai Cha-am eioo vielä sen kummemmin hahamottunu, jotta se jää tämän päivän asiooksi. Mutta se asia tuloo sitte eteen kun on sen aika ja mitää kiirusta eioo olemaskaa sen suhteen kun eioo minkää suhteen. Nyt onki sitte aikaa kattella niitä hollilla olevia dokumenttia ja muuta vastaavaa.
Eilen oltiinki temppelillä toinenki tovi ja siitä jo vireoota laittelinki. Eilen oli kylää sivunnu auto-onnettomuus jossa kolome menehtyyki ja niistä yks oli lankomiehen poijan (Rung) kaveri, mutta tuollaaset onnettomuuret on laillansa täs valtakunnas sitä arkipäivää ja eioo valtakunta onnettomuustilastoos syyttä kärkipaikoolla, on liikenne sellaastaki sullinkia joka paikas ja näitähän tapahtuu lähes päivittäin tai ainaki viikottain joka puolella valtakuntaa. Senki takia en paa ollenkaa hanttiin kun auton rattiin tarttuu joku muu kun itte. En varsinkaa pitkiä matkoja mielelläni ajele, mutta täs lähimaastos suhaan vaikka kuinka. Jotta piremmät matkat istun enemmän kuin mielelläni apukuskin paikalla ja kattelen maisemia..Jotta tämän päivän ohojelmasta en osaa sanoa yhtää enempää, mutta annetaan sen mennä omalla painollaan ja kattotaan sitte jotta mitä se vaikuttaa mihinkäki. Niinku yleensäkki.
Mitäs sitte? Josko kattoosin mitä kalastajayhteesön mailla on tapahtunu ja sen teen lukaasemalla naamatutun plokin. Ei siäkää mitää mullistavaa oo sattunu, mutta sain taas infomaattista tietoa joistaki asioosta. Ja taas vaihteeksi yhteyret pätkii ja ei saa mitää tallennettua. Ei pelannu eilenkää moitteetta ja vähä väliä sai koittaa uusia katteltava sivu ja sitte aina hetken päästä se yhteys aukeski, mutta taas takkuaa. Ja kuvakkaa ei synkroidu niinku pitääs ja siksi en saa niitä liitettyä ja en viitti aina sitä teherä puhelimen kautta. Välillä on käytettävä puhelimen yhteyttä jotta saan eres jotenki asiat toimitettua tai päivitettyä. Eikä niis kuvis niin ihimeellistä kumminkaa oo.
Jotta ei täs oikeen muuta voi teherä ku orotella yhteyksien kohentumista, mutta ei sekää juuri mihinkää vaikuta. Jotta palaan sitte astialle kun on siihen eres jotaki aihetta. Nyt kellon lähennelles yhtä on askareet keskipäivän osalta jo tehtyki ja orotetaan iltapäivää ja sen jatkoa.. Vaimo meni temppelille, siä joku muistotilaisuus auto-onnettomuures menehtyneille ja vaikka ei suoranaisesti ollu vaimon tuttuja niin halus sinne mennä, mutta mun menoa ei piretty yhtää tarpeellisena jotta jäin sitte kuuntelemaan äänikirjaa. Yhteyret on taas takunnu tänään ja televisioki oli yhteyren karottanu johonki ja näin ei Netflix auennu ollenkaa. Jonku selityksen operaattori oli asiasta lähettäny mutta se ei mulle oikeen auennu tai sitte en vain ymmärtäny mitä mulle siitä yritettiin sanoa. Äänikirian kuuntelun jäläkeen oliki mukava ottaa virkistävä suihku ja suorittaa parran ajelu kun naama oli pikkuusen saanu aurinkoa.. mutta vain sen puolisen tuntia, oli meinaan aika KUUMA ja hiki taas valuu käsivarsia pitkin. Nyt orottelen vaimon paluuta ja maharollisesti jotaki välipalaa vaikka eioo oikiastaan tarpeellinenkaa
Aamupala oli siksiki runsas ettei näläkä oo oikiastaan ollenkaa, mutta juomisia menöö niinku pitää ja aamupalahan pistinki reippaasti suolaa ja oikeen aromisualaa jonka toin mukanani.. Son paras suola vaikka tomaattiin tai vaikkapa keittoohinki se passaa oikeenki hyvin. Onhan mulla jääkaapis silliä pariki pakettia, jotta sillillä lähtöö sualaasen himi aikalailla äkkiä, mutta sellaasenaan en sitä viitti popsia, keitän perunaa ja sitte tekaasen hyvän valakosoosin ja panen siihen reippaasti keitettyä kananmunaa.. mutta kattotahan, onko sen aika illalla vai onko jotaki muuta suunnitelmaa illallisen suhteen..s en saan tietooni sitte kun se mulle tiaroksi annetaan, oon erelleen aina valmis aiva niinku partiolaaasen kuuluuki olla. Yhteys vissiin ok kun kuvakki päivittyy nopiasti niinku kuuluuki. Mutta pitää tuon telekkarin yhteys vielä tarkistaa, jotta joko se toimii. Vaikka Netflixistä alakaaki kattottavat uhkaavasti loppua ja en niitä sarioja jaksa kovin moneen kertaan kattella, ennemmin sitte vaikka Areenasta jotaki maalaaskomeriaa tai vanhoja elokuvia aikani kuluksi. Sieltähän niitäki löytyy piisalle asti. Jotta siirrän itteni soffalle ja orottelen ajan kulumista, kävelylle on aiva liika kuuma, jotta paree pysytellä täälä sisätiloos.



















































