4.3.2025

Eilen illalla oltiin jo iltaoimis kun Tipi sai viestin, että Chumnein-täti (nuorin ja viimeisin tädeistä) oli viety ambulanssilla sairaalaan Samchukkiin. Asuvat tuossa aika lähellä ja Tipi lähtiki naapurin kans hetimmite sairaalaan. Sainki sitte pian soiton jotta täti oli elvytyksestä hualimatta menehtyny. Olipahan taas paukku! Sitte kun Tipi sieltä aamuyän pualella kotiutuu niin kertoo, jotta olivat kahteen kertaanki yrittäneet syräntä käynnistää, mutta ei ollu onnistuttu ja peli oli ikäänkuin sillä selevä. Kysees oli se vaimon tädeistä nuorin ja samalla se viimmeesinki. Mukava ja aina ystävällinen ja auttavaanen ihiminen ja taas tietenki tuloo ajateltua sitä jäljellejäävää ja täs tapaukses tämän tädin puolisoa. Sielä on nyt suru suurimmillaan. Nyt tietenki sitte pyärähtää se normaali systeemi käyntiin ja Tipi onki tänään menos sinne siinä auttamaan. Rli kysees sitte kolomen päivän ruumiinvalavojaaset munkkien rituaaleineen kaikkineen ja nyt ei sitte voi millää välttyä osallistumasta siihen tai niihin. Taitaa mennä koko prosetyyri läpi. Tipin kertoman mukaan sairauskohtaus oli ollu torella äkillinen ja täti ei ollu sairastanu mitää, oli sairastelevaa miestään ennemminki hoitanu ja huoltanu jo vuosikausia. Mies oli/on asianajaja ja sillä oli muistaakseni oikeen toimistoki joko Samchukis tai jossain muualla. Ja muistini mukaan yks poika niillä olis joka on kans lakihommis Bangkokis. Jotta sellaanen oli eilinen ilta ja sehän tarkoottiki melekeen sitä, jotta uni ei kovin hyvä päässy olemahan, ensiksiki orottelin vaimoa ja sitte piti kuulla ne uutiset jokka illä oli toimitettavana. Ja sitte ajatukset ei vain asettunu oikeen lepoon ja se uni oli sitte kutakuinki katekeelevaa ja ei niinkää rentouttavaa. Mutta nyt se ensimmäänen mukillinen kaffia, josko sillä tämä surullinen tiistai saataas jotenki alakuhun. Jotta tämä tapaus sitte määrittelööki tätä viikkoa kutakuinki täyrellissti ja ei täs oikeen osaa muuta ajatellakkaa. Täälä on sellaanen tapa, jotta näis tapauksis sitä kökkäporukkaa ei juurikaa tartte kysellä, sitä tuloo automaattisesti ja aina tarpeeksi paikalle ja kaikki saarahan kohtuunopiasti siihen kuntoon mitä pitääki. Tipi oli jo yällä sairaalas ollu laittamas vainajaa pukeisiin ja arkkuunki ja jäi sinne sairaalan kylmiöön orottamaan kotio siirtoa vissiinki tänään. Täälä kaikki tapahtuu jotenki luontevasti ja totuttuun tapaan ja kaikki asiat tuloo hoirettua justihin niinku kuuluuki. Jotta ei täsny mihinkää uutisihin jaksa sen kummemminkeskittyä, ajatukset on aiva jossaki muualla ja harhaaloo erestakaasin. Koitetahan kumminki mennä tästä eteenpäin ja ollaan mukana sen mitä tarttoo ja halutahan, sen kummempahan t äs einy oikeen kykenekkää. Tuloo aina vain väistämättä mieleen tämän elämän ennalta-arvaamattomuus jotta kukaa ei koskaa tiärä, jotta koska on kenenkäki vuaro tästä elämästä erkaantua. Ja se jos jokin miätityttää monellakilailla. Omaa ittiään ja aläheisiään. Mutta koitetaan nyt elää täs tilantees ja elää sen mukana niin hyvin kun kykenöö tai pystyy. Ja mikäs täs mun on pystyes, jaksan kyllä jokaisen tilanteen, mutta niinku usein vastaavis tilanteis se suurin suru on niistä jäljellejääneistä ja niitten surun kohtuuttomuuresta. Tänään orotettavis meillekki useita sukulaasia asian tiimoolta ja Tipi menööki sitte jo iltapäivästä surutaloon hommiin ja mua ei siälä juurikaa tartteta. Sielä olevat osaa kyllä teherä justihin sen mitä pitääki, olisin vain jaloos pyärimäs ja yks hualehrittava lisää.. enkä ainakaa kenenkää haitaksi halua olla, osallistun siten kun halutaan tai tarttoo. Tuntuu, jottei täsny saa oikeen mistää kiinni, ajatukset on mihinä sattuu ja taitaa olla paree jos meen soffalle vaikka torkkumahan ja ennen sitä ryypiskelen toisen kaffimukillisen ja koitan kattella mitä maailmalla on tapahtunu, josko se asettaas ajatuksia pikkuusen toisehen mallihin. Mutta näin alakoo tämä tiistai.