1978

oli siis se vuosi ja muistaakseni kutakuinki marraskuuta kun Siinailta kotiuruun ja eres oli sitte työpaikan katteleminenki. Täytyy myäntää, jotta pikkuusen meni aikaa siviilielämään totuttelemiseen vaikka Siinailla ei niitä Nikosian huvituksia juuri ollukkaa, mutta oli ne sotilaselämän omat kuviot ja niitten rutiinit joihin on ihimeellisen heleppo mukautua. Eli saa kaikki ruaat virman pualesta, samoon hoituu pyykit sun muut jokka sitte siviilis pitää hoitaa kaikki melekeen itte. No, muistaakseni pistin jossakivaihees paperit seuraavaan maharolliseen reissuun vetämään, mutta varsinaasta halua ei ollu niihin hommiin palata, ei siis vielä silloon.. mutta senki aika tuli sitte tuonnempana. Ja sitter tapahtuu jokseenki ketjus erimoosia asioota; Naimisiin, pojan syntymä ja siinä samas rytäkäs työpaikkaki löytyy. Olisko ollu ensimmääseksi Jurvan Jousi ja sitte Jurva-Kaluste jossa olin sitte varastomiehenä ja sittemmin autokuskinaki ja silloon tuli jonkivverran suamia kierrettyä huonekaluja kuskaillen. Jurvas asuttiin ja sitte laillani kypsyyn siihen ajanviettoon kuorma-auton ratis ja jostaki sain irean hoitajakouluun menosta ja eiku paperia vetämään. Sainki kahteen kouluun kutsun, ensiksi Seinäjoelle mielisairaanhoitajaksi ja toiseksi Hämeenlinnaan vajaamielishoitajakouluun. Ja jälkimmäisen sitte valittin, olihan vuotta vanhempi sisko Seinäjoella Eskoon keskuslaitokses askarteluohjaajana ja sielä käydessäni jotenki siihen viilikseen tykästyyn. Hämeenlinnassa meni sitte se 1,5 vuotta ja ei se opiskelu niin heleppoa aina ollukkaa, kokeista tuli hylkyjäki j auusintoohin piti paneutua tosissaan, ettei tullu hylykyä koko koulutuksesta. Mutta valmistuin kumminki sitte hoitajaksi ja nimikkeenä oli Vajaamielishoitaja (joka sittemmin muutettiin lähihoitajaksi, niinku muukki kouluasteen tutkinnot) ja olin jo opiskelun aikana aloottanu vipparin hommat Hattelmalan sairaalas ja soli iso (yli 500 potilaspaikkaa) psykiatrinen sairaala ja sinne sujahrin sitte heti valmistumisjuhulan jäläkeen iltavuoroon.. Sitte siinä ohessa kattelin kehitysvamma-alan töitä ja hakeuruun Honkalammelle Pohjois-Karjalaan, siihen Joensuun kupeeseen ja sinne menin ensiksi sijaiseksi ja sittemmin valittivat hoitajan virkaan. Lasteni äiti oli Tuupovaarasta laillansa kotoosin ja lasteni isovanhemmat asuuvat sielä, jotta seki jonkinverran painoo työpaikan valinnassa. Silloon olis ollu töitä vaikka missä ja musitelin, että Kuusaallekki mua tosissaan houkuttelivat, mutta eb sielä eres käyny tarjottua paikkaa kattomas. Honkalammella alootin osastolla ja oli kysees levottomien osasto ja menin heti sinne ns. syvään päähän eli soluun jossa psyykkisiä vaikeuksia omaavia kehitysvammaasia. Vuodet kuluu sielä omaa tahtiaan ja rakennettiin talo siihen Honkalammen ja Ylämyllyn välille uudelle asutusalueelle jonne sitte muutettiin -88. Muistaakseni. Mutta tässä väissä ehdin sitte osastotyän lisäksi toimia vt. osastonhoitajana, asuntolanhoitajana ja sitte viimeksi työkeskuksen vastaavana ohjaajana Kiteellä. Kiteellä töissäkulkiessa oli sitte Namibian operaation aloottamisen aika ja kummasti takaraivos rupes pyärimään ajatus, jotta josko mäki vielä sinne... eikä muutaku paperia vetämään ja lisäsin vielä lausekkeen, jotta oon valamiures nopiaanki lähtöön jos sellaanen tarve sattuu tulemaan. Sitte seurasin operaation alakua eri uutislähteistä ja jollakilailla alakoo jonkimmoonen kuume nousa sen suhteen. En muista, että soitinki Niinisaloon tai miten se meni, mutta syksyllä (olin vaihtamas autoon talavirenkaita..) tuli puhelinsoitto Niinisalosta ja kysyttiin, olisinko haluakas lähtemään Namibiaan. Sitä ei kauaa tarvinnu harkita kun vastasin myäntävästi ja sitte vain virkavapaa vetämään ja orottamaan litteraa Niinisaloon. Sinne sitte joskus marraskuus pikakoulutukseen ja lääkärintarkistuksiin, Coopperia ei juoksutettu ollenkaa, mutta muut tarkistukset tehtiin oikeenki tarkkaan j apiikkiä sai joka käsivarteen ja kankkuunki. Meitä oli tusinanverran kokeneita kavereita ja saatiin ne muutamat yöt olla aiva omas rauhas tyhjäs patterin vetäväs yksikös. Joku aina soitti ja käski tulla milloon valokuvaan tai muuhun vastaavaan. Sitte viimeseksi viikonlopuksi kotio ja sen jäläkeen takasin Niinisaloon ja pikakoulutuksen loppupäiviin. Silloon jo hahamottuu, että mihinkä ja kuinka tullaan sijoottumaan, mutta sitä paikkaa ei sen tarkemmin kellekkää sanottu. Vielä kerittiin yks iltalomaki viettää Kankaanpääs ja sitte oliki seuraavana päivänä linja-autokyyti lentokentälle. Silloon oltiin jo lähempänä joulua ja meirät lennätettiin Namibiaan normaalin lomalennon yhteyres ja kentällä näinki Siinailta tuttuja kavereita ja veikkailtiin, jotta satutaanko samaan porukkaan. Ei satuttu ja ei nähty alueella kertaakaa. Grootfontain oli se mihin sitte välilaskujen jäleen laskeuruttiin ja siitä sitte linkkarikyytilla Runduun jossa oli pataljoonan komentoipaikka. Sielä muutaman päivän tilannekoulutus ja sitte kyyti toiminta-alueelle. Mutta palaan siihen sitte seuraavas osios.