Tarina vaunulta II

Kerran tuli keski-ikäänen rouvashenkilö (en kyllä sitä asiaa tarkistanu, mutta oeltin olevan sellaases säärys) ja ilimootti heti alakuhunsa olleensa Atrialla töis kolomisenkymmentä vuotta. Ei ollu kertaakaa meiltä ruakia hakenu, mutta alakoo neuvomahan ja opettamahan, jotta kuinka mikäki ruaka tulis teherä. Olin erelleen rilpolaattisena j akerroon rouvalle, että nyt on kysees aasian suunan ruakia ja niitä ei nähäreksini oo Atrialla koskaa tehty. Sanoon siinä samalla, jotta jos tai kun me neuvoja tai ohjeita tarttethan, taatusti kysellään niitä jostaki muualta ku kyseesen lihataloon pakkausosastlta jossa tämä ohjeistusta tarjoava rouva kertoo työskennelleensä. No, sain rouvalle sitte kumminki myytyä pari ruaka-annsota joita kähti sitte kotionsa syämähän. Rouvaa eioo sen jäläkeen vaunulla näkyny, en ainakaa oo tunnistanu. Vissihinki tuumas, jotta tuli annettua pikkuusen hätiköötyjä nauvoja tai ohojeita. Me tosiaan teherään THAIMAALAASIA ruakia suamalaasille asiakkaille ja sen tulisuuren saa jokainen erikoostilauksen tekevä itte määrätä. Yleensä jos/kun joku tilaa esim. kymmeniä annoksi akerralla määrittelöö sen tulisuuren 1-5 asteekolla joko ykköseksi tai kakkoseksi. Vitonen on monelle aiva liikaa, mutta meirän omat ruaat menöö aika useen siitä yliki. Tok on eri asia, teheräänkö ruaka valamiiksi tuliseksi (käyttämällä tuoretta chiliä tekovaihees) tai lisätäänkö valamiiseen ruakaan rouhittua (kuivattua) chiliä, mutta vaunuolosuhteis son ainoa keino saara siihen lisää potkua. Mutta ei sitä kovinkaa moni eres kysy, Kauhajoella muutama. Mutta ueimmille se meirän toinen ruaka (jokon yleensä pikkuusen tulisempi) saa jo melekeen hien pintahan ja nenänki auki. Mutta täs muutama tarina näin sunnuntain ratoksi.