muisteloota

tuos tuumasin, jotta YK-reissujen kaverit eioo unohtanu juuri mitää, sitävastoin on monesti käyny ilmi entisis työpaikoos aiva toisemmoosta. Monesti kymmenenki vuaren takaaset työkaverit ja muutenki kaverit ei tunnu muistavan juuri mitää, jotta ystävyys ei kanna kovinkaa pitkälle kaikis tapauksis. YK on sitte taas aiva toisemmoonen paikka, ei tartte olla palavellu eres samaan aikaan ku ollaan niinku velieksiä ja luattamus on ilimammuuta olemas. Oon muutamia kaveria tavannu naamakirias ja sittemmin naamakkainki ja tuntuu, eettä kaikki on ennallaan, naamat vain pikkuusen muuttunu. Mutta jutut kutakuinki ennallaan. Risto Toivasen voin mainita ainaki, keittiömiehenä ja Kyproksella 76-77 ja hyvin menee aika musitelles. Samoon Arto Nikula jonka kans oltiin Siinailla, muistaa kans yllättävän hyvin asioota. Puhumattakaa Namibian kavereista joista suurin osa on vasta viiskymppisten kerhoon päässeitä. Mutta ystävyyttä on monemmoosta, miälestäni YK-kaverit on kumminki niistä parahaasta päästä. Jotta tänään oon niitä muistellu ja kattellu vanhoja valokuvia. Mukavia musitoja.