Ystävyyrestä

piti joku rivi nakuttaa. Täs taannoin jonku mutkan kautta sain haaviini vanhan työkaverin ja kaverin muutenki ja hän kun ei ollu mihinää sosiaalises merias, oli ainoa keino WhattsApilla tavoottaa, mutta aika pian tuli seleväksi, jotta maharollinen yhteyrenpito on kovaa ykspualista. Eli se ystävyys ei ollu kestävää laatua ja sitte viestitinki vain, jotta en enää häntä viesteillä vaivaa koska hän ei näytä olevan kiinnostunu vanhasta kaverista. Vastauksena tuli vain, jotta hyvää jatkoa. Tais olla pisimpiä viestejä mitä häneltä koskaa tuli. Jotta se siitä ystävyyrestä ja sen kestosta. No, sitte on ystävyyksiä jokka kestää ja kestää, niinku ne muutamat joitten kans YK-hommis alooteltiin 1976 Kyproksella, joskus tuntuu, ettei oo ollu paussiakaa yhtää, varsinki kun naamakkain tavataan. Viime syksynä Helssinkis käyres sain kolome saarenaikaasta kaveria kasaan ja olipahan mukava juttutuakia ja meni siinä muutama käymisteitse valamistettu juamaki juttelun lomas. Mä tykkään, jotta ne on oikeita ystävyyksiä jokka kestää ajan kulumisen ja näitten kolomen kans ollaan tekemisis monellaki tapaa vaikkei useen tavatakkaa. Lisäksi on Risto joka oli kans saarella ja hänen kanssaan turistaan puhelimen välityksellä kutakuinki säännöllisesti. Siinain reissulta on kans jokunen kaveri jääny unholaan, mutta joitaki on löytynykki ja treffattuki, niinku Arto Valakiakoskelta. Namibian reissuhan oli se viimmeenen ja sieltä ehkä kumminki eniten kavereihin jääneitä vaikka eioo monenkaa kans tavattu sen jäläkeen. Pikku-Eskon tapasin syksyllä Helssinkin rautatieasemalla pikaasesti ja aiva oli niinku ennen. YK-joukoos oltihin tietysti kovinki tiiviisti yhyres, jotta ei sellaasta oo koskaa normaalis tyä- eikä muuskaa elämäs. Jotta ei pirä näitä unohtuneitakaa ystäviä moittia, soli aikanaan mukavaa, mutta elämä on menny omia latujaan ja on tullu uusia asioota ja jokku haluaa ne vanhat jättää kokonaan taaksensa ja se niille suatakoot. Mutta ittiä kovasti lämmittää jos joku ottaa vuosien jäläkeen yhteyttä ja saatika jos sellaasen treffaa. Nuaruuren kavereita eioo enää kovin montaa Jurvas, mutta aina niitä on mukava nähärä, niinku viime vuonna kun meirän ripillepääsystä oli kulunu 50 vuatta ja järjestettiin tapaaminen. Oli rippipappi Jorma Vesantoki mukana ja toistasataa meitä ripille -71 päässeitä. Ei sattunu yhtäkää entistä likkakaveria olemahan paikalla, mutta sellaasiaki siitä isoosta ryhymästä silloon löytyy. Tulee mieleen yks tilanne Namibiasta ja jostaki ruakalasta johona ruakaa jonotettihin; ruakalan seinäs oli isoo lappu johona sanottihin, jotta muista ruakaa ottaes, jotta takana tuloo viälä monta näläkäästä kaveria. Siihen yks jonottaja tokaasi, jotta mulla eioo yhtäkää akveria täälä... No, naamatuttujahan kyllä oli siäläki. Niinku meki joskus ruukatahan kaveria sanoa naamatutuksi, olisko se liika hempiää olla jonku kaveri? Saatika ystävä? Ei mun miälestä kumminkaa. Ja mukava son tääläki olles jutella kavereitten kans, aina joku sattuu olemahan linioolla ja jollaki ne saa toiseen päähän. On näitä ilimaasia yhteyksiä, aikoinaan saarella Kulta-Mikko istuu sekunttikello käres ja kattoo, jotta mitä puhelu maksaa ja piti lopettaa ennenku uus minuutti alakoo... ei silloon useen soiteltukaa, varsinki ku kotona jurvas ei ollu silloon vielä automaattikeskusta, oli veivattava puhelin ja keskukset istuu likat puheluuta välittämäs. Munki kaks siskoa siälä ruukas kököttää ja joskus olin niitten kans siälä yävuoroski. Jotta on tämä yhteyrenpito kovaa kehittyny niistä aijoosta, nyt on skypet sun muut ja kaikki ilimaasia, jotta passaa sitä yhteyttä pitää. Suomes Tpiki puhuu päivittäin ympäri palloa kavereitten kans ja sehän on vain hyvä asia, niinhän mäki täälä teen ainaki ajoottain. Enoo mikää kova puhelimes olemahan, asiaa pitää olla kun soitan, mutta täältä voi kyllä soitella vaikkei niin asiaakaa olisi.

Kävin sitte taas seiskalta purtavaa ja siinä likka laittaa niitä rilliin. ittelle otin nakkijuustolla ja vaimolle sen tutun kinkkujuuston ja voiku onsitte hyvää ja justihin passelin kokoonen. Mutta niitä pieniä munkkityyppisiä leivonnaasia enoo viäkää sattunu näkemähän ja Pau niitä silloon tuosta läheltä hairaasi... en tosin viittiny kauas polokaastakkaa, jotta voishan tuala erempänä ollakki, mutta kelepaa tuo leipänen aiva hyvin näin aamuksi. Sitte jatkos herelmää jääkaapsta, sitte näenki mitä siälä oikeen onkaa. Mutta ystävyyrestä vielä pikkuusen, jotta tällä ikää osaa arvostaa niitä oikeita ystäviä, niitä jokka on silloonki paikalla kun ittellä ei mee hyvin ja yritän kovaa omalta osaltani kans olla paikalla tukemas silloon kun tukia tarvitahan. Pahalle-Paavolle vain terveesiä! Mutta päätän nyt tämän vuaratuksen tähän ja jään orottamahan seuraavaa aihetta.