lauantai 9. marraskuuta 2019

kausi

sitte viimmeen taputeltu ja varsin talavisis olosuhteis. Tuumasinki aamulla, jotta oli moninkertaanen homma ennenku oltiin vaunulla myyntipaikalla. Ensiksi piti teherä kotona lumityät, jotta eres pääsi vaunulle ja pikkuusen siinä piti muutoonki lunta kolata samalla vauhrilla. Ja sitte ku päästiin tuonne Jurvan kuuluusalle torille niin sama homma oli eres, onneksi otin kolan mukaan ja sillä sitte myyntipaikka kuntoon. Siinäpä sai mukavasti liikuntaa aamupäivästä. Päivä oli oikeenki mukava, vaikka ei parhaita myynnin suhteen. Lopeteltiin ennen enljää, jotta kerittiin kotio ennen pimiää. Ja tytär poikineen oli tulos isänpäivän etkoolle, jotta senki takia piti pikkuusen jouruttaa. Ja siinähän tuo ilta meni rattoosasti, veliipoikai oli vaimoineen käymäs ja siinä sitä ryystettiin sufeet akuppitolokulla ja syätiin äiteen paistamia vohovelia. paremminki otin ja syätin tyttären poijille suurimman osan, jotta itte vältyyn niitten muihomiselta. Siinä ilta meni sitte siihenmalliin, jotta skipattiin sauna ja tuumattiin, jotta on se päivä huomennaki ja silloonki sen pastun elikkäs kylyn voi lämmittää aiva yhtä hyvin. Nyt sitte vielä huomenna paistellaan loppuja popioita ja sitte alakaa kausi olla siinä. Maanantain ihanalle Liljalle vielä ruokaa pakkaseen ja maharollisesti muillekki halukkaille jos vain värkkiä sattuu piisaamaan. Mutta nyt maistuu Lahden Erikois NEIPA, son New England IPA jota Liiterin oluthylluystä koppasin. paikallisen Kimaran Markku oli sitä kans tilannu kauppaansa, mutta ei pääse se kurkkuani kostuttamaan ku oon jo aiva muualla silloon jos/kun hyllyyn juominen saapuu. Muutenki nuo Lahden Erikois-oluet on mun suun mukaasia, kaikkityynni. Tuntuu, jotta parhaita mun makuun. mutta jokaisella on makunsa ja ei siitä sen enempää. laitilan Virvoitusjuomateheras kans tekee aiva loistavia tuotteita, nytkin menos Veikko-Portteri ja sopii hyvin erellisen kans sekootettuna. Jotta näitten paris mennään tämä isänpäivän aattoehtoo. Mutta pian kuuluu: lepi lepi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti