nuan vain

Somaa son kattella löörtaakkiehtoon pimenemistä tästä omalta pihalta ja samalla nauttia raikasta juamaa. Kello lähentelöö seittemää ja samoon lähentelöö pimeys joka tuloo aiva niinku äitee vetääs karteekit etehen. Ja samoon se valakeneminen aamulla tapahtuu niinjotta jos hetkeksikää herpaannut niin jo on valiennu. Ittekseni saan viä täs istuskella, mutta veikkaampa jotten kauaakaa mee ku joku tärähyttää pihahan mopon sarvis kassit kilisten. Huamenna onki pyhä ja ei mitää tyävelevollisuuksia kenelläkää, mutta vaimo ei kumminkaa malta sen kummemmin lepopäivää viättää. Mutta maanantaista lähtien joutuu viättöhön pakkolepoa. Ei maissipeltoa, ei riisiä eikä muutakaa vilielystä. Osaa se senki sitte kuon sen aika, senki oon oppinu. Jotta täsny sitte vain ihimetellähän, kuunnellahan kaskahia ja lintuja ja kattellahan pimeyren tulemista. Näihin tunnelmiin ja näkymihin. Ja niinvain piti tulla nuata moskiittoja pakohon tähän pikkuusen ylemmäksi taloon terassille. On tua tuuletiin pikkuusen tehokkaampi ja eivät heti havaatte jotta moon siirtynykki ylemmäksi. Ja enhän mä täs meinaa aikaani pirempähän istuakkaa ennenku otan ja meen tuanne viilennettyhyn lemmenlualahan... Huamenna on taas lottopäivä ja vaimo jo valamistautuu siihen kiriaamalla ihimisten numeroota joilla ne meinaa voittonsa voittaa. Paikalla on viimmeesen arvonnan suurin voittajaki suupiälet ylähällä ja uusien voittojen ajatuksis tokiki. Mä vain pelekään jotta mulle käy niinku useemmmite, eli ei voittoja. Muttei kaikki voi aina voittaa. Moon aina ollu häjy voittamahan, joskus muinoon tarinan bingos voitin välibingolla makkaralenkin. Son vissihin se suurin voitto. Tai tuo vaimon löytöhän se se varsinaanen voitto oli, muttei sollukkaa mikää arvonta. Tuuria laillansa kumminki. Nymmä havaatten rupiavani pian höpäjämähän normaalia joutavampia jotton paree jotta rupian keskittymähän tähän terassilta maailmanmenon tarkkaaluhun paremminki ku joutavan nakutteluhun. Kiitos ja anteeksi.