lauantai 7. marraskuuta 2020

Lauantai

alootettu melekeen normimerkiis, mutta TELIaa sai kiroolla ensiksi toisenki tovin. Paikalla oli käyny oikeen asentajaki tekemäs joitaki kytkentöjä, mutta ei vain auennu netti aamulla koneelta. Piti sammuttaa sekä modeemi jotta tietokone enneku sain yhteyren aikahan. Ristus, eihän se näin voi olla, jotta sammutellahan ja sytytellähän kaikenaikaa. laitoon aika vihaasen meilin yrityspualen asiakaspalaveluhun ja VAARIN yhteyrenottoa maanantain aikana. Meille on tähän tulos valokuitu, jotta tairan erota koko laajakaistasta jos/kun se maharollista on. Mutta ameriikan vaalit eioo viäläkää varmistunu, tuulitukka keksii omasta päästään vaikka mitä ja miälenkiintoosta onki nähärä, jotta mitäse saatanan ääliö viälä keksiikää. Varsinki sitte ku BIDEN ilimoottaa olevansa seuraava resitentti. Torella mielenkiintoosta, jopa jännittävääki. Ja kuinka tuulitukan kannattajat on kovaa vihaasia ja vaativat vaikka mitä. Uskovat tuohon irioottihin ja sen sanomisihin. Onneksi järki on voittamas. Mutta tänään sitte tuonne Jurvan ytimeen vaunulla ja eioo kuinkaa viimmeenen kerta. Nyt mukana jäläkiruakaaki vähintään kympillä ostaville. Mutta nyssitte eteheppäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti