lauantai 21. tammikuuta 2023

selevitystä

kiinalaasen uudenvuoden juhlintaan ja alla pieni lainaus: Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan kaikkiaan 11 päivän ajan. Thaimaassa tämä näkyy ja kuuluu ennen kaikkea ilotulitteiden muodossa, mutta myös ylimääräisiä vapaapäiviä on niin valtion ja kuntien virastoissa, kuin pankeissa, vakuutusyhtiöissä ja yksityisissä yrityksissäkin. Yrittäjien taustoista riippuen. Sekä tietysti liikenteessä. Thaimaan kansalaisista etenkin hallitsevassa yläluokassa on ns. “kolmannen polven” kiinalaisilla vahva edustus eikä tämä voi olla näkymättä katukuvassa kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Mutta tiätääkseni täälä eioo kolomannenkaa poloven kiinalaasia... mutts silti yks merkittävämpiä juhulia tuntuu olevan, aamullaki alakoo sellaanenki prätinä ku jotaki papattia laukoovat ympäristös. meillä ei sen kummempia ollu, niitä ruakia laiteltiin muistopaikoolle ja sitte niitä popsittihin pois,
mullekki tuatihin sitte sitä spakettia muistuttavaa, oikeen hyvää nuurelia pähkinööllä ja oli siinä pikkuusen possua ja maksaaki kylies, mutta nuurelit verin kaikki ja pikkuusen lihaa sen hyvän soosin kans. Sitte vietinki tovin telekkarin paris ja sitte tunti pihalla kiriaa lukies, mutta yllätys taas oli, ettei tullu vettä suihkusta... onneksi on nappovettä, jotta pesyryttyä sain kumminki. Nyt kellon lähennelles kahtatoista vois vaikka syärä pikkuusen maissihiutaleita hyvän mairon kans. Ja ehkä kupponen kaffiaki vois olla paikallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti