niin vain

on taas päivä illas ja uutisten aika. Päivä menny niinku kaikki muukki, kylykiä käännellen ja kiriaa kuunnellen. Pikkuusen koittanu televisiotaki kenausasennos kattella ku ei kaikenaikaa jaksa kuunnellakkaa. Aamulla valamistunu uunipuuro sai lisukkeeksi mustikkakeiton ja olipahan hyvvee ku sitä päivälliseksi lautasellisen pistelin. Tarjolla olis ollu possua ja katkista, mutta nyt otin ja valittin puuron. Sitä jäi vielä aamuksiki, jotta seki jo etukäteen tehty. Huomenna Tipi pääsöö pualukkamettään ja meinasin laitella ittelleni valakosipuliperunoota ja kattella pakasteesta vaikka jauhelihapiffiä sen kaveriksi. Sellaasia pitääs sieltä löytyvän. Iltapäivällä sitte kauppaan ja äiteetä kattomaan, ei olla nähtykää sitteku viikko sitte enneku operaatiohon lähärin. Ja tosiaan apteekki käytävä ja samoon matkahuollosta joku paketti haettava. Ja sitte takaasintulles otetahan Tipi pualukkamettästä mukahan. Neste meinaa ajaa alaha Naantalin jalostamon, jotta lisää työpaikkoja vain poistuu. Kaipolan paperiteheraski meinatahan lopettaa, jotta pia saarahan persekki pyyhkiä ulukomaalaasehen paperihin. Mutta tällääseksi maailma vain on menos, mitäpä sille yksittäänen ihiminen voi muutaku ihimetellä ja seurata sivusta. koskettaa monia perheitä ja koskettaa aika rajustikki, tuloo yhteiskunnalle monemmoosia velvotteita jo näittenki takia. Ja lisäksi sitte kaikki mitä tämä halavatun corona vielä tuakaa, tämä eioo vielä kuinkaa ohi, tuloo viälä olemahan monta ropreemaa ennenku voirahan sanoa sen olevan voitettu. Tuntuu, jotta taas vain pahenoo ja pahenoo. Mutta tuosta ei pitäny nakutella mitää, mutta siihen vain mentihin. Nyt koitan rauhoottua uutisille ja sitte siitä pian levolle.