sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Tuntematon sotilas

siis tämä uusin versio menos ties kuinka monennen kertaa. Ensimmääsen kerran käyty tyttären kans kattomas elokuvateatteris ja sitte jonku kerran sen jäläkeen ja nyt taas. Hyvä elokuvahan son, siitei pääse mihinkää ja yhtää en torkkunu sen aikana. Nyt on sämpylät uunis, tekaasin taikinan ku kerran pistin uunin päälle kanaa kypsentäes. Ostettiin sellaanen kokonaanen broileri joka valamiiksi maustettuki, ja on sitte hyvä kun malttaa paistella niin, jotta kuarestaki tuloo rapsakka. maltoon ja hyvää oli, oliskohan yks syämäsetti jääny ku kaksistaan sitä pisteltiin. Päivällä söinki viimmeeset maksalaatikosta, siihen lisukkeiksi sienisalaattia, niitä Tuulan marinoimia punasipulia ja sitä loistavaa matjes-silliä. Jotta siinon päivän eneekki kuvaaltuna. Ja nyt tosiaan sämpylät uunis, niitä voi maistella niinku iltapalaksi. Ja saattaa huominen aamupalaki olla sämpylää erimoosilla päällystööllä. Jääkaapis toki pekoniaki, mutta ihime j akumma, sitä ei tee miäli. Son niin juuttaan sualasta, jottei sitä viitti kovaa useen syäräkkää. Taitaa olla puuro aamupalalla ja siihen pari sämpylän pualiskaa niin eiköhän sillä taas aamu oteta vastahan. Tänään ei tullu sitte lähärettyä pihallekkaa, sateesta pitäny ja ei oikeen huvita kuinkaa. Mutta alakavalla viikolla sitte kontrollin jäläkeen pitää taas aloottaa säännöllinen lenkkeely, tosi rauhallisesti taas alakuhun, mutta alootan kumminki. Motivaattoriksi tilasin sellaasen rannekkeen jolla saa mitata askeleita sun muita. Ei mikää älykello, sellaanen ranneke vain joka mittaa määrättyjä asioota. Niitä voi sitte koneelta kattella.
tuollaasen uutuuren löysin S-Marketista j aon oikeen passeli tuote. Maistuu mukavasti chililtä ja oon jo sitä paistaes käyttänykki, nykki tais sämpylätaikinaan sitä lorahtaa pikkuusen makua antamahan. Valakosipuli ameni kans aika reilusti, mä niin tykkään jotta siton kunnolla sämpyläs. Nyt laitoon sekä jauhetta että rouhetta ja tuoksu oli/on ainaki vallan huumaava. Mutta pian uunista ulos ja testiin. Olishan mulla sellaanen yleeskonekki jolla sais taikinat tehtyä, mutta mulle piisaa aina tua pellillinen kerrallaan ja se tuloo nopiaa iliman konettaki.
Hyvin onnistuu ainaki ulukonäön perusteella, pian pistän maunki testiin. tuoksu ainaki on viimesenpäälle ja veikkaan sen kohta saavan vaimonki tulemaan paikalle... siihen päälle ku ehtaa voita, niin johan on kumma jonsei maistu. Televisiosta ei juuri mitää tuukkaa, orottelen vain uutisia ja sitte pian niitten jäläkeen voiki vetäytyä kuuntelemahan äänikiriaa. Thaimaas, Bangkokis on alakanu ne orotetut mielenosootukset hallitusta ja kuninkasta vastaan. Ihimeellistä on se, jotta uskaltavat kuninkaan asemaa näin julukisesti arvostella ja orottaa passaaki, jott akuinka valtiovalta siihen puuttuu. Kuninkaan asema on kutakuinki koskematon ja siitä on aika ankarat lait olemas. Mutta nyt ovat tyytymättömiä erityisesti hallitukseen ja kunkkuunki, joka suoraan sanottuna ei välitä kansalaisista tippaakaa. Taitaa oleskella huoralaumoineen enimmäkseen Saksas ja Itävallas, mais jokka vielä häntä kutakuinki sietää. Kotimaassaan kunkku ei juurikaa viihry vaikka omaasutta on kuinka valtavasti. Kuningashuone omistaa älyttömästi kaikemmoosta mammonaa ympäri valtakuntaa ja niitten etuusuuret on aiva omaa luakkaa. Ja toisaalta maaseurun väki näköö välillä näläkää ja vilieliät on hätää kärsimäs, mutta valtiovalta ei juurikaa niihin asioohin puutu. Jotta suurella miälenkiinnolla seuratahan viestimiä asian tiimoolta. Vaimo omia kanaviaan ja mä sitte koitan pysyä peräs omillani. Hänen tietolähteensä ovat paikanpäällä, mutta tiarot kutakuinki vahavasti värittyneitä ja ei näin aiva uutisten tasoa. Mutta kumminki merkittävä alaku, päättyyse sitte kuinka tahansa, niin tästä saattoo alakaa joku sellaanen joka ei aiva heti pysährykkää. Vaalit saattavat saara aikaaseksi, mutta kuinka demokraattiset ne sitte saattaasivat ollakaa jää taas arvaalujen varaan. Ja saavakko sinne koskaa aikaan sellaasta tilannetta, jotta kaikki poliittiset suunnat olis tyytyvääsiä ja tulisivat toistensa kans toimeen. Sehän tais olla syy viimeeseen sotilasvallankaappaukseen. Kun ne kahinat ei ottanu loppuakseen. Jotta kattotahan mitenkä nämä miälenosootukset etenöö ja tyrehtyykö ne ittestään vai tulooko armeija lopettamahan ne. Mielenkiintoosta kumminki j apikkuusen pelottavaaki, oon aina sanonu, jotta sitte siältä pitää lla pois ku alakaa tällä saralla tapahtumahan. Ja nyt vissiin sitte ollaanki pois, jotton turvallisempi täältä käsin asiaa seurata. Mutta nyt mmaistan sämpylää.
Hyvää oli ja eihän voita mikään voita! Ja maistuu aina uunituareen kans aiva taivaalliselta. Mutta pian uutisille ja sitte iltatoimien jäläkeen levolle varsin levollisin mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti